3. Oivallukset
Nuorisotaloilla käyvät nuoret tietävät jo paljon ympäristöasioista. Niistä on puhuttu alakoulusta lähtien, ja ne ovat olleet paljon esillä mediassa.
Ympäristökasvatuksella nuorisotyössä mahdollistetaan koulussa opitun ympäristötiedon hahmottamista osaksi omaa elämää. Nuoriso-ohjaajan rooli on johdatella nuoret pohtimaan, keskustelemaan ja tiedostamaan ympäristöön vaikuttavien tekojen taustalla olevia merkityksiä. Usein tämä tapahtuu toiminnan kautta.
Miten tämä liittyy minuun? Nuorisotalon ympäristötoiminnassa ja keskusteluissa mukana ollessaan nuoret voivat saada isoja oivalluksia omasta itsestään osana elämän kokonaisuutta maapallolla.
Hyvä perusta keskustelujen käymiselle nuorten kanssa löytyy Maakasvatuksessa esitettyjen neljän elämää ylläpitävän prosessin ymmärtämisestä. Tärkeää on kysyä, miten tulisi elää, jotta nämä prosessit säilyttäisivät toimintakykynsä.
Neljä ekologista prosessia:
Teksti perustuu pääsoin Steve van Matren teokseen (katso lukuvinkki sivun alareunassa).
1. Energian virta
Aurinko on maapallon energian alkulähde. Vihreät kasvit muuttavat auringon valon energian ravinnoksi. Kasvinsyöjät ottavat samaa auringon energiaa käyttöönsä syömällä kasveja. Lihansyöjät, syödessään toisia eläimiä, syövät myös alun perin auringosta saatua energiaa. Kun auringon energia näin virtaa ravintoketjussa, siitä kuluu suurin osa kulloisenkin ketjun osan toimintaan ja kasvuun. Useimmat ravintoketjut sisältävät paljon kasveja, mutta vähemmän kasvinsyöjiä ja vielä vähemmän lihansyöjiä.
Fossiiliset polttoaineet ovat myös auringon energiaa. Ne ovat kasveja tai eläimiä, jotka ovat poistuneet kiertokulusta. Fossiiliset polttoaineet ovat luonnon varastoimaa hiiltä, jota me vapautamme takaisin luonnon kiertoon. Ongelmia seuraa siitä, että vapautamme sitä liikaa.
2. Aineen kiertokulku
Elämän perusrakennusaineita ovat vety, hiili, happi, typpi, fosfori ja rikki. Kaikki eläimet, kasvit ja jopa eloton luonto – oikeastaan kaikki mitä maapallolla on – muodostuvat samoista perusrakennusaineista. Niitä on maapallolla rajallinen määrä, joten niitä käytetään jatkuvasti uudestaan.
Jo miljoonien vuosien ajan eliöt ovat ottaneet aineita maaperästä, vedestä ja ilmasta ja palauttaneet ne sitten takaisin. Nuo aineet ovat olleet olemassa ihmisen näkökulmasta jo ikuisuuden. Aine muuttaa muotoaan. Kasvit saavat kasvuun tarvitsemansa ravinteet maaperästä. Ravinteet palautuvat takaisin maaperään eliön kuoltua. Kaikki maapallon eliöt saavat alkunsa maasta ja palaavat maahan.
Vesi on maan elämänneste, jota auringon lämpö kierrättää omassa valtavassa kiertokulussaan. Vesi haihtuu vesihöyrynä joista, järvistä ja valtameristä. Vesihöyry nousee taivaalle ja tiivistyy pilviksi pudoten takaisin maahan sateena, lumena, räntänä tai rakeina. Vesi voi kulkea myös kiertotietä eliöiden kautta. Haihtuminen ja maaperän suodatustoiminta ovat veden kiertokulun tärkeitä puhdistajia.
Osaa maapalloa ympäröivästä ilmasta käytetään jatkuvasti uudestaan. Eläimet hengittävät ulos hiilidioksidia, jota kasvit tarvitsevat sokerin valmistukseen ja jonka sivutuotteena syntyy eläinten tarvitsemaa happea. Näin ilman kiertokulku takaa kasveille ja eläimille niiden elämälle välttämättömien aineiden vaihdon.
3. Vuorovaikutussuhteet
Joidenkin tutkijoiden laskelmien mukaan maapallolla on noin 11 miljoonaa eliölajia. Monet niistä katoavat ennen kuin ne edes tunnistetaan. Jokainen eliö on tulos auringon valon, ilman, veden ja maaperän yhdistymisestä, ja kukin on omanlaisensa.
Eliöt muodostavat yhteisöjä sekä kasvu- ja elinpaikkoja (habitaatti). Yhteisössä kullakin eliöllä on oma tehtävänsä, oma ekologinen lokeronsa. Eliöt kilpailevat keskenään energiasta ja aineista, mutta ne tekevät myös paljon yhteistyötä. Usein ne hyödyttävät olemassaolollaan toisiaan ja ovat näin kytköksissä toisiinsa. Kaikki maapallolla on jollain tavalla yhteydessä kaikkeen muuhun. Mikään elämänmuoto ei voisi olla olemassa yksinään.
Auringon energian virta ja aineiden kiertokulku yhdistävät kaikki elolliset ja elottomat toisiinsa. Joskus tätä vuorovaikutusta kuvataan elämän verkkona, jossa jokaisessa säikeiden yhtymäkohdassa on eliö. Eliö on säikeiden kautta yhteydessä kaikkiin muihin verkon eliöihin, ja kun se lopulta kuolee, sen rakennusaineet virtaavat säikeitä pitkin muiden eliöiden käyttöön. Ihminen itse on yli neljän miljardin toisistaan riippuvaisen mikro-organismin yhteenliittymä, joka niiden yhteistyönä pysyy koossa.
4. Jatkuva muutos
Elämä ei koskaan pysähdy paikoilleen. Ajan myötä syntyy uusia elämänmuotoja, joiden ominaisuudet ja käyttäytyminen sopeutuvat vallitseviin olosuhteisiin. Elämän jatkuvuus ja kestävyys ovat muuntelun ansiota. Muuntelu varmistaa, että aina on jokin eliömuoto, joka hyötyy ympäristössä tapahtuvista muutoksista. Kaikki maapallolla on jatkuvassa muutoksen tilassa. Kasvien ja eläinten elämä sekä kuolema, vuorovedet ja tuulet sekä maapallon sisuksen liikkeet kertovat jatkuvasti muuttuvan planeetan toiminnasta.
Omat oivallukset:
- Luonnon keskellä on hyvä pohtia sitä, miten ihminen on osa luonnon suurta vuorovaikutusten verkostoa ja kiertokulkua. Usein koemme olevamme luonnosta erillisiä, mutta ihmiselle luonto on kuitenkin elämän ehto. Luonnolle sen sijaan ei olisi kovinkaan merkityksellistä, jos ihmislaji katoaisi maapallolta.
- Pohdiskellaan, miten ihminen puuttuessaan luonnon prosesseihin voi joskus heikentää omia elämän edellytyksiään. Pitäisikö ihmisen olla luonnossa kuin kylässä vai kuin kotonaan?
- Puhutaan muiden eläinten oikeuksista. Ihminen on yksi eläin muiden joukossa. Onko turkistarhaus oikein? Saako muita eläimiä syödä? Onko ihmisellä oikeus ottaa kaikki alueet omaan käyttöönsä ja häätää muut eläimet? Miksi tarvitaan luonnonsuojelualueita?
- Mitä hyötyä on monimuotoisesta luonnosta?
- Mietitään, mitä muutoksia leiri- tai retkiympäristö on saanut meissä aikaan. Miten ympäristö vaikuttaa meihin?
- Kuvitellaan, millainen senhetkinen leiripaikka tai retkikohde on 150 vuoden kuluttua tai millainen se oli 1 000 vuotta sitten. Näkyykö leiripaikassa tai retkikohteessa ilmastonmuutoksen merkkejä?
Lähteet:
van Matre, Steve: Maakasvatus… uusi alku
Rakennusalan kustantajat
Rak: Jyväskylä, 1998.