Pihliksen nuta on täynnä toimintaa ja säpinää. Tule rohkeasti mukaan toimintaamme!
Meille voit tulla harrastamaan, pelailemaan tai ihan vaan hengailemaan kavereiden kanssa. Ohjaajat ovat paikalla auttamassa ja opastamassa ja saat itse päättää mitä haluat tehdä. Toiminta on täysin maksutonta, mutta tarvitset voimassa olevan jäsenkortin, jonka saat ilmaiseksi huoltajan avulla netistä.
Nuorisotalon konsolihuoneessa tai aulassa voit pelata yksin ja ystävien sekä ohjaajien kanssa monia eri pelejä. Meiltä löytyy liikuntasali, jossa voit pelata muun muassa sählyä tai kevyttä jalkapalloa kavereiden tai ohjaajan kanssa. Tilasta löytyy myös iso peili tanssin harrastajille.
Nuorisotalolla toimii avoin kädentaitojen ateljeetila. Ateljeessa on mahdollisuus harrastaa monenlaisia kädentaitoja kuten keramiikkaa, huovutusta, kankaanpainantaa ja kaikenlaista askartelua.
Bändikämpästä voit varata vuoron bändisi treenejä tai omaa soittotuntiasi varten. Pääset sinne soittamaan oman bändin kanssa tai satunnaisilla kokoonpanoilla aina kun tilat ovat vapaat. Treenitilassa on sähkörummut, akustinen kitara ja pari sähkökitaraa, basso- ja kitaravahvistimet sekä äänentoistolaitteet.
Nuorisotalo on sinua varten: tule mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan ohjelmaa, joka kiinnostaa juuri sua!
Nuorisotalon puhelinnumero: 040 334 8082
Avointa toimintaa junnuille ja nuorille to ja pe 6.-7.8. klo 12-17:30! Tuu moikkaamaan nuoriso-ohjaajia kesätauon jälkeen <3
Pihlajamäen nuorisotalon aukioloajat 12.8.2026 alkaen:
JUNNUT (3.-6.-luokkalaiset)
ma, ke, to klo 14-16:15
pe klo 15:30-17:15
NUORET (7.-luokkalaiset-17-vuotiaat)
ma, ke, to klo 17-21
pe klo 18-22:30
LAUANTAIT (15.8., 29.8., 12.9., 26.9., 10.10., 24.10., 7.11., 21.11., 5.12. ja 19.12.)
junnuille klo 15:30-17:15 ja nuorille klo 18-22:30
Viikin nuorisotalon lauantai aukiolot:
5.9., 19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11., 28.11., 12.12. ja 26.12.
Koskelan nuorisotalon lauantai aukiolot:
22.8., 5.9., 3.10., 7.11., ja 5.12.
Katso mahdolliset muutokset aukioloaikoihin meidän Instagramista @pihlis_nuta!
HUOM! Nuoriso-ohjaajilla on tauot ma, ke ja to klo 16:30-17, pe ja la klo 17:30-18. Taukojen aikana nuorisotalo on kokonaan kiinni ja olemme käytettävissä taas tauon päätyttyä.
Syksyn maksuttomille tanssitunneille (hip hop ja k-pop) ilmoittautuminen alkaa 17.8. klo 14! Lue lisää tapahtumista ->