Ympäristö ja- seikkailutoiminta
Monipuolista ympäristö ja- seikkailutoimintaa, välineistöä, tukea ja avustuksia 12–29-vuotiaille.
Monipuolista ympäristö ja- seikkailutoimintaa, välineistöä, tukea ja avustuksia 12–29-vuotiaille.
Nuorisotiloillamme järjestetään matalan kynnyksen toimintaa, jonka lisäksi on toimipaikkoja, joiden kautta pääsee esimerkiksi hoitamaan eläimiä tai edistämään omia ideoita taidekasvatuksen tai- aktivismin keinoin.
Retkeilyvälinelainaamo Wempaimisto palvelee sinua nuorten toimintatalo Silmun tiloissa. Silmu ja Seikkailutalo toteuttavat toimintaa kerhoina, kursseina, tapahtumina, työpajoina sekä retki- ja leiritoimintana.
Nuorten Ääni -toimituksessa nuoret tekevät lehtiartikkeleita, tv-juttuja ja blogikirjoituksia Suomen suurimpiin medioihin ja herättävät yhteiskunnallista keskustelua somessa.
Tämä onnistuu Fallkullan kotieläintilalla, joka sijaitsee Malmilla. Fallkullassa voi vierailla omatoimisesti tai ilmoittautua tekemään esimerkiksi navettatöitä ja hoitamaan eläimiä.
Luupin Askis Kontulassa tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vaikkapa kierrätysmateriaalien työstämiseen. Tutustu myös Kannelmäen Värkkäämöön tai Lauttasaaren kuvataiteen toimintaan.
Kumpulan koulukasvitarhalla tarjotaan monipuolista toimintaa eri-ikäisille mm. kesäleirejä, kouluvierailuja, tapahtumia, kesäkahvilaa ja kesätöitä.
Rahan lisäksi nuorten ryhmille on tarjolla paljon muutakin tukea. Lue lisää täältä.