Oletko huolissasi omasta väkivaltaisuudestasi?

Lähisuhdeväkivalta satuttaa ja vaikuttaa negatiivisesti myös väkivallan käyttäjään. Väkivaltaisen käytöksen taustalla voi olla erilaisia kipeitäkin ongelmia, kuten vaikeuksia tunteiden käsittelyssä tai aiempia kokemuksia kaltoinkohtelusta. Mikään syy ei kuitenkaan oikeuta väkivallan käyttöä, vaan väkivalta on aina väärin.

Väkivaltaiselle käytökselle on aina vaihtoehtoja

Jos omia tunteita on vaikea hallita tai oma väkivaltainen käytös mietityttää, asian käsittelyyn kannattaa hakea ulkopuolista tukea. Yhdessä ammattilaisen kanssa voi pohtia minkälaiset tilanteet ja tunteet laukaisevat väkivaltaisen toiminnan ja miten näissä tilanteissa voisi toimia toisin.

Jo se, että pelkää käyttävänsä väkivaltaa on riittävä syy avun hakemiselle.

Myös läheisten ja muiden ihmisten huoli tai pelko kannattaa ottaa vakavasti, sillä omaa käytöstään voi joskus olla vaikea tarkastella. Apua olisi erityisen tärkeä hakea mahdollisimman nopeasti silloin, jos perheessä tai tilanteissa on mukana lapsi.

Oma käytös voi hävettää tai aiheuttaa voimakkaita syyllisyyden tunteita. Väkivaltaisesta käytöksestä on vaikeista tunteista huolimatta tärkeä keskustella. Asiasta puhuminen ja oman käytöksen ymmärtäminen helpottaa usein oloa, ja auttaa turvallisemman tulevaisuuden luomisessa. Avun hakeminen onkin merkki rohkeudesta kohdata vaikeat asiat.

Jos omat tunteet ja käytös mietityttävät, käyttää tai pelkää käyttävänsä väkivaltaa, asian voi nostaa esiin eri sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden, kuten koulu- tai opintopsykologin, terveydenhoitajan tai tutun nuoriso- tai sosiaalityöntekijän kanssa.