Kuvataide

Kuvataideryhmät

Tervetuloa kokeilemaan kuvan tekemistä, yllättymään ja virkistymään väreistä, ilmaisusta ja taiteen tekemisen ilosta. Ryhmät muotoutuvat ikäryhmien mukaan, kokoontuvat viikoittain ja kestävät koko lukuvuoden. Ryhmien tavoitteena on vahvistaa itsetuntemusta, itseluottamusta ja yhteisöllisyyttä taiteen keinoin.

Ryhmät voivat halutessaan osallistua eri taidetapahtumiin laajemmallakin alueella sekä koota kauden aikana tehdyistä teoksista näyttelyn nuorten galleriatilaan Hertsiin.  

Kuvataidetyöpajat

Pajat ovat lyhytkestoisia, 1–6 kerran työpajoja, joita toteutetaan nuorten toiveesta tai yhdessä nuorten kanssa. Haluaisitko sinä tulla vaikuttamaan, ohjaamaan työpajaa tai jakaa osallistumistasi muille nuorille?  

Kuvataideleirit

Leirit ovat intensiivisempiä päiväleirejä tai viikonlopun kestäviä leirejä, joissa paneudutaan eri tekniikoihin tai kokonaisuuteen syvällisemmin. Leirit sijoittuvat pääasiassa koulujen loma-ajoille.  

Haluaisitko apuohjaajaksi?

Kesätöissä, leireillä ja työpajoissa, taidetoimintojen apuohjaajana voit suunnitella toiminnan sisältöä ja jakaa omaa osaamistasi nuoremmille. Saat jatkuvaa ohjausta ja halutessasi myös paljon valtaa ja vastuuta.

Leirien ja työpajojen sisällöt vaihtuvat vuosittain, haku paikkoihin tapahtuu helsinkirekryn kautta helmi-maaliskuussa.  

Lisätietoja ja tiedustelut:

Päivi Manninen
Nuoriso-ohjaaja
paivi.h.manninen@hel.fi
p. 040 183 0605