
Mistä kesätyö?
Meillä Kontulan nuorisotyöyksikössä kannustetaan ja autetaan alueen nuoria hakemaan kesätöitä! Ilmoituksia kesätyöpaikoista alkaa ilmestyä heti tammikuussa! Kannattaa olla itse aktiivinen ja pysyä kuulolla, kysellä ja tutkiskella!
Helsingin kaupungin 16-17-vuotiaiden kesätyörekry on avoinna 7.2. – 28.2.2022. (Tänä vuonna nuorten kesätöitä voivat hakea kaikki kalenterivuoden aikana 16 ja 17 vuotta täyttävät peruskoulun suorittaneet. Myös 1.6. jälkeen 18 vuotta täyttävät voivat hakea näitä nuorten kesätöitä.)
Kesäsetelipaikkoja (Helsinkiläisille ja helsingin koulujen 9.luokkalaisille, 2. asteen ensimmäisen vuoden opiskelijoille, valma-opiskelijoille ja kymppiluokkalaisille) alkaa ilmestyä kesäsetelisivuille useasti jo vuoden alusta ja paikat lisääntyvät pitkin kevättä. Korona-aikana kuitenkin paikkoja ilmestyy sivuille vähemmän, joten paikkoja kannattaa kysellä eri tahoilta itse mahdollisimman aktiivisesti! Muista hakea itsellesi Kesäseteli 15.2 alkaen TÄÄLTÄ!
Myös 13-vuotiaat, jotka täyttävät samana vuonna 14, voivat saada kesätyöpaikan TTT- kesätyöharjoittelun kautta (Tutustu Työelämään ja Tienaa -harjoittelu, jonka kautta on mahdollisuus päästä esimerkiksi eri kauppoihin).
Töitä etsiessä kannattaa pitää silmät ja korvat auki, sillä vinkkejä työpaikoista voi löytää melkein mistä vain. Kannattaa hyödyntää myös ystävien, tuttujen ja sukulaisten kontakteja. Mitä enemmän tiedustelee ja kyselee, sitä todennäköisempää on, että saat tietoosi ”jonkun jossain, joka tarvitsisi kesätyöntekijää”.
Työpaikoille voi myös kävellä reippaasti sisään ja kysyä suoraan, olisiko paikkaan mahdollista päästä kesätöihin.
Seuraa myös aktiivisesti sosiaalista mediaa. Yritykset mainostavat kesätyöpaikkojaan ja erilaisia unelmien kesätyö -hankkeitaan usein juuri somessa.
Hei sinä, Mellunkylän alueen nuori! Kontulan nuorisotyöyksikkö järjestää myös kesätyönhakupajoja oman alueen nuorille! Katso ajat ja paikat TÄÄLTÄ! Työpajoissa autetaan CV:n ja työhakemusten tekemisessä, voidaan keskustella työhaastattelutilanteista ja työelämän käytännöistä sekä etsitään yhdessä mahdollisia kesätyöpaikkoja ja saat konkreettista apua hakemiseen! Ja nuoriso-ohjaajalle voi aina laittaa viestiä ja kysyä apua!
Hei sinä, Mellunkylän alueen nuori! Järjestämme myös Mellunkylän alueen nuorille ilmaisia koulutuksia, joista on hyötyä kesätyönhaussa. Työnantajan silmissä näytät hyvältä, jos sinulta löytyy esimerkiksi hygieniapassi sekä todistus siitä, että olet käynyt ensiavun peruskurssin. Kevään 2022 koulutukset löydät TÄÄLTÄ! Kannattaa hakea mukaan!
Tsemppiä kesätöiden hakuun!
KÄY ETSIMÄSSÄ KESÄTÖITÄ VAIKKA TÄÄLTÄ:
Helsingin Kaupungin kesätyöt 16-17-vuotiaille
(Hakuaika 7.2. – 28.2.2022,)
Helsingin kaupungin laaja kesätyöhaku 2022 käynnistyy tammikuun puolivälissä viikolla 3 ja uusia paikkoja julkaistaan pitkin kevättä. Nuorten 16-17-vuotiaiden kesätyöhaku alkaa 7.2.2022 ja päättyy 28.2.2022 klo 16. Tänä vuonna ikärajat ovat muuttuneet. Voit hakea näitä kesätöitä, vaikka olisit vielä 15 vuotta, mutta täytät 16 vuotta tämän vuoden aikana. Tämä muutos on toteutettu nuorisoneuvoston antaman lausunnon mukaisesti. Lisäksi voit hakea, jos täytät 18 vuotta 1.6 jälkeen.
Siisti kesä! -hanke 16-20 vuotiaille
(Hakuaika 7.2.-28.2.2022)
Siisti kesä! -hanke tarjoaa 16-20-vuotiaille nuorille kesätyöpaikan kaupungin puhtaanapidon parissa. Hankkeen työntekijät pitävät puistot, aukiot, kadunvarret sekä liikunta- ja uimapaikat siistinä. Siisti kesä! -hankkeen hakuaika kesätyökaudella 2022 alkaa 7.2.2022 ja päättyy 28.2.2022 klo 16:00.
Seuraa Hel-Rekryä Facebookissa, niin pysyt kuulolla kesätyöhaun tärkeistä päivämääristä ja näet, millaisia avoimia tehtäviä kaupungilla on tarjolla juuri nyt.
Tutustu työelämään ja tienaa sekä Vastuullinen kesäduuni – Kesätyöharjoittelu 14-20 vuotiaille.
Tutustu työelämään ja tienaa on kahden viikon mittainen kesätyökokemus nuorille. Palkka kahdesta viikosta on 335 euroa. Kesätyöharjoittelu on suunnattu peruskoululaisille, kymppiluokkalaisille, lukiolaisille ja valmentavassa koulutuksessa oleville. Olennaista on, että et opiskele ammattiin eikä sinulla ole tutkintoa. Jo 13-vuotias voi päästä töihin, mikäli täyttää samana vuonna 14 vuotta.
Hae Kesäsetelillä kesäduuniin!
(Kesäsetelin voi käyttää kesätöissä 1.6.–15.8.2022 välisenä aikana.)
Kesäseteli on tänä vuonna sähköinen ja se haetaan 15.2 alkaen osoitteesta: https://nuorten.hel.fi/opiskelu-ja-tyo/kesaseteli/
Kesäsetelin saavat kaikki helsinkiläiset ja Helsingin kouluissa opiskelevat 9. luokkalaiset, Valma- ja kymppiluokkalaiset sekä 2. asteen ensimmäisen vuoden opiskelijat. Kesäseteli helpottaa kesätyöpaikan löytämistä ja saamista! Kesäsetelin avulla teet vähintään 60h töitä ja saat väh. 400€ palkkaa. Kesäseteli kädessä olet askelta lähempänä unelmiesi kesätyöpaikkaa.
Paljon tietoa kesätöistä saat sivulta:
Kannattaa myös käydä tutustumassa Treamer-palveluun, joka mahdollistaa keikkaluonteisen työnteon esimerkiksi koiran tai lapsenvahtina! https://www.treamer.com/