9–11-vuotiaiden toiminta

Fallkullan pienten arkipäivien työnjaot muuttuvat syksyllä 2023 kerhomuotoisiksi


Fallkullan pienten eli 9–11-vuotiaiden arkipäivien työnjaot ovat olleet tällä hetkellä avoimen toiminnan muodossa eli niihin on voinut tulla paikalle aina niinä päivinä, kun itselleen on sopinut. Työnjakojen suosio on ollut valtaisa ja työnjakolaisia on ollut keväällä jopa yli 60 lasta työnjakopäivää kohti. Näin suuri osallistujamäärä ei mahdollista laadukasta ja turvallista toimintaa eläinten parissa. Toiminnan tulee olla mielekästä ja onnistumisen kokemuksia tuovaa niin lapsille kuin eläimillekin.
Tästä syystä olemme päätyneet kokeilemaan syyskaudella 2023 rajaamalla pienten arkipäivien työnjakojen osallistujamäärää sekä muuttamaan ne kerhomuotoisiksi, mahdollistaen koko kauden mittaisen harrastustoiminnan lapsille. Kerhomuotoinen toiminta tukee kaverisuhteiden muodostumista, oppimista ja lasten sekä eläinten hyvinvointia. Lapsi/nuori voi ilmoittautua yhteen arkipäivän navettakerhoon. Lauantain työnjako pysyy ennallaan ja siihen voivat osallistua myös navettakerholaiset ennakkoilmoittautumisen kautta. Yli 12-vuotiaden toiminta pysyy ennallaan avoimena toimintana.


Syksyn 2023 pienten 9–11-v toiminta:
Keskiviikon navettakerho klo 15–16.30
Osallistujamäärä: 25
Kausi: 30.8.- 29.11.2023
Täynnä!

Torstain navettakerho klo 15–16.30
Osallistujamäärä: 25
Kausi: 31.8.- 7.12.2023
Täynnä!

Perjantain navettakerho klo 15–16.30
Osallistujamäärä: 25
Kausi: 1.9.- 8.12.2023
Täynnä!

Lauantain työnjako 9–17- vuotiaille klo 10.30–15
Osallistujamäärä: 30
Kausi: 26.8.-9.12.2023
Ennakkoilmoittautuminen aina edellisen viikon keskiviikkona klo 17 (harrastushaku.fi).
Huom! Lauantain työnjako pysyy ennallaan!

Vertaisohjaajien pitämät kurssit:

ke 6.9. ja 20.9. Poniajokurssi (ennakkoilmoittautuminen: harrastushaku.fi)

ke 27.9., 4.10. ja 11.10. Lammaskurssi (ennakkoilmoittautuminen: harrastushaku.fi)

Poikkeavat päivät syksyn toiminnassa:

pe 15.9. Pidennetty perjantai

ke 20.9. Ei toimintaa, ohjaajien koulutuspäivä

pe 27.10. Halloween-ilta

pe 15.12. Pikkujoulut

Fallkullan kotieläintilalla on syyslomaviikolla toimintaa 9-17-vuotiaille nuorille (16.-21.10.2023) päivittäin klo 10.30-15.00.

Työnjaoissa pääset mm. hoitamaan eläimiä, siivoamaan karsinoita ja leipomaan. Fallkullassa sinun hoitoasi odottavat vuohet, lampaat, kanit, ponit, lehmät ja minisika.

Syysloman toimintaan ilmoittautuminen alkaa keskiviikkona 4.10.23 klo 17.00 (harrastushaku.fi).

Avainsanat