Kesätöissä Kumpulan koulukasvitarhan puutarhassa 2022

Kanoja, hiirenpoikasia ja nokkospistoja – Teklan, Veetin, Darian ja Venlan kesätyöt puutarhassa.

Moi! Ollaan kolme kesätyöntekijää ja yksi työharjoittelija täällä Kumpulan koulukasvitarhassa. Tänään on meidän viimeinen työpäivä, ja ajateltiin kertoa meidän puuhista puutarhassa.

Työtehtävät ovat olleet monipuoliset ja täynnä uusia kokemuksia. Yllätyksiä on tullut vastaan: mm. hiirenpoikasia ja muurahaisenpesiä. Päivät ovat useimmiten alkaneet kukkien ja istutusten hoidolla. Kukkien ja työkavereiden kastelu on meidän lempiduunia. Sadettimen alla vietettiin monta kuumaa kesäpäivää. Ruohonleikkuu ja haravointi ovat keskeinen osa puutarhan hoitoa.

Kumpulan koulukasvitarhan isolla puolella on myös kanala. Vaikkei kanojen hoito kuulu meidän työtehtäviin, niiden kanssa on hauskaa viettää aikaa. Adalmiina, Wilhelmiina, Ninja, Deino ja Oliver asustelevat metsän keskellä omassa aitauksessaan.

Keskiviikkona 15.6 Kumpulan koulukasvitarhassa järjestettiin vuoden tapahtuma nimittäin roskafestarit!! Pääesiintyjänä oli Jukka-Poika (sekä DJ). Myös muut bändit ja artistit eli Emilia Ex, Kormus ja Härme esiintyivät. Meno oli mahtava!! Meidän tehtävä roskafestareissa oli pitää askartelupajaa vierailijoille. Askartelupajassa oli ohjelmana poppareiden istutusta ja kivien maalausta. Kahvila Raparperimeri oli koko päivän toiminnassa, ja vapaaehtoiset pitivät alueella vilttikirppistä.

23. kesäkuuta kaikki Pasilan nuorisoyksikön työntekijät osallistuivat satakolkyt-hankkeen järjestämään rannan siivoamiseen. Satakolkyt-hanke pyrkii pitämään Helsingin 130 km pitkää Itämerenrantaa puhtaana. Me puutarhatyöntekijät olimme myös mukana siivoamassa Arabianrantaa ja Vanhankaupunginkosken aluetta. Päivä päättyi Kuusiluodon lampaiden seurassa.

Hyvää heinäkuuta ja loppukesää toivottaa Tekla, Venla, Veeti ja Daria!

Artikkeliin liittyvät nuorisotalot

Avainsanat