Hyötykasviyhdistyksestä on suuri hyöty myös nuorille 

Suomen suurin puutarhayhdistys, Hyötykasviyhdistys ry. perustettiin 1978. Perusajatuksena oli auttaa kaupunkilaistuvia ihmisiä solmimaan uudelleen yhteydet luontoon.  

Annalan puutarha on kaikille avoin, idyllinen puistoalue Helsingin syntysijoilla, Vanhassakaupungissa. Annalassa, Hyötykasviyhdistyksen keltaisessa puutalossa järjestetään kaikille avoimia kursseja ja tapahtumia. Teemapuutarhat tutustuttavat hyötykasveihin ja luonnonmukaiseen kateviljelyyn. Teemapuutarhojen alue koostuu keittiökasvimaasta, yrttimaasta, värjäyskasveista, Topeliuksen ajan lääkekasveista, perhospuutarhasta ja sidontaan käytettävistä kasveista. Kokonaisuuteen kuuluu myös historiallinen talvikasvihuone eli orangeria.   

Hyötykasviyhdistyksestä on suuri hyöty myös nuorille. Hyötykasviyhdistys on palkannut jo monta kesää Kesäsetelillä nuoria töihin. Hyötykasviyhdistys on tarjonnut kesätöitä myös Planin nuorille ja monille muille, jotka eivät vapailta markkinoilta helposti kesätöitä löytäisi. Viidakkorummun tavoin hyvän kesätyöpaikan maine leviää nuorelta nuorelle. Nuoret löytävät siis itse hyötykasviyhdistyksen ja osaavat pyytää kesätöitä ja tekemään työhakemuksen. Monet palaavat vielä seuraavana kesänä, kuten tänäkin kesänä. 

Hyötykasviyhdistyksen työntekijät kertoivat, että nuoret ovat osa työyhteisöä. Alussa nuoret perehdytetään Hyötykasviyhdistykseen ja omiin työtehtäviin ja saavat oman työohjaajansa. Vaikka heille on oma työohjaaja, joka tukee ja ohjaa heitä työssään, niin nuoret tekevät samoja asioita kuin muutkin: puutarhatöistä keittiötöihin. Jos työohjaaja on poissa, niin muut pitävät nuorista huolta. Annalassa on myös työharjoittelussa usein puutarha-alan opiskelijoita, jotka oppivat, kun ohjeistavat kesätyöntekijöitä puutarhan hoitoon. Hyötykasviyhdistyksen ekologiset periaatteet opetetaan työn ohessa, jotta siitä tulisi tapa elää. Puutarhatyössä kun valmistaa maata, kitkee, istuttaa, kasvattaa ja hoivaa oppii myös luonnon kiertokulkua.  

Nuoret puutarhatöissä

Nuorista on ollut hyötyä myös hyötykasviyhdistykselle

Nuoret ovat erilaisia, jotkut ahkeria ja toiset tarvitsevat enemmän tsemppausta ja ohjausta. Vaikka ongelmiakin on ollut, kaikki eivät ole osanneet pitää työaikoja, joidenkin mielestä tietyt työt kuuluivat ”naisille”. Mutta tekemällä oppii, ettei työ ole sukupuolesta kiinni ja että sovitusta pidetään kiinni, myös työajoista. On ollut myös ahkeria nuoria, joita on pitänyt hätyyttää tauolle. Joskus kun taloustilanne on sen sallinut, on joillekin ahkerille nuorille tarjottu 4vko työrupeamaa. Ihania muistojakin on, kuten afgaanitaustaiset nuoret, jotka tekivät joka päivä yhdessä lounaan, laittoivat viltin ruohikolle ja söivät siinä yhdessä. Heille oli kunnia asia tehdä kaikki niin hyvin, kun vain pystyy. Yhteisöjä on siis syntynyt ja paljon ovat nuoret oppineet.  

Yleensä Annalassa ahertaa enemmän kesätyöntekijöitä. Mutta, tällä hetkellä puutarhassa ahertaa vain kaksi Kesäseteli kesätyöntekijää.  Pojat kuokkivat maata, puut antavat varjoa ja hyttyset ovat ainoa heidän ärsytyksensä kohde. Toinen heistä on jo toista kesää Annalan puutarhassa kesätöissä, koska serkkukin sai Kesäsetelin tänä vuonna, niin päättivät sitten yhdessä hakea kesätöihin hyötykasviyhdistykseen. Toinen työviikko on serkuksilla nyt menneillään ja ulkotyö on ollut kivaa. Serkukset hakevat mielellään myös ensi kesänä hyötykasviyhdistykselle kesätöihin.  

Hyötykasvi yhdistys on ollut tyytyväinen Kesäseteliin, vaikka ihmettelee, miten pääkaupunkiseutujen Kesäsetelit voivat erota niin paljon toisistaan. Kesäsetelin palautus järjestelmä saa sen sijan kiitosta, sitä ei ole koettu hankalaksi. Nuoret tulevat siis varmaan hyötymään Hyötykasviyhdistyksestä myös tulevina kesinä ja toivottavasti myös toisin päin.  

Avainsanat