Tee syyslomasta itsesi näköinen – maksutonta tekemistä ja tapahtumia ympäri kaupunkia!

Syyslomaviikon aikana Helsingissä on kymmeniä nuorille suunnattuja tapahtumia ja tekemistä. Kaupungin syyslomaohjelmasta suurin osa on maksutonta. Lomaviikon koko tarjonta löytyy osoitteesta nuorten.hel.fi.

Syyslomaa vietetään Stadissa viikolla 42 eli 17.–23.10. Tarjolla on erilaisia tapahtumia ympäri Helsinkiä. Tapahtumapaikkoina toimivat muun muassa eri alueiden nuorisotalot, tapahtumapaikat, liikuntapaikat, kirjastot sekä kulttuurikeskukset ja museot.

Keikkoja, kursseja ja yhdessäoloa

Syyslomaviikolla Tiivistämöllä esiintyvät ikärajattomalla ja ilmaisella keikalla muun muassa Haluun takas mun perhoset -hitistä tunnettu Pehmoaino ja TikTokissa suosiota kerännyt Nuppu Oinas. Syyslomalla muitakin keikkoja pyritään tarjoamaan ikärajattomina.

”Järjestämme monipuolista ohjelmaa, joka on lähtöisin nuorten tämänhetkisistä kiinnostuksen kohteista. Pandemia-aika on verottanut mahdollisuuksia erilaisiin kokemuksiin ja elämyksiin, joten haluamme nyt tarjota mahdollisuuden nähdä, tehdä ja kokea”, kertoo Tiivistämön tuottaja Maria Karppinen.

Syyslomalla nuoret pääsevät viettämään aikaa yhdessä myös eri teemaisilla kursseilla. Sydänpeto-työpajan elokuvakäsikirjoittamisen kurssilla nuoret pääsevät ilmaisemaan itseään käsikirjoittamisen opettelun muodossa. Kurssille osallistujat kutsutaan myös maksuttomaan Sydänpeto-elokuvan erityisnäytökseen. Supersafkaa-ruokakurssilla puolestaan kokataan vastuullisten valintojen mukaan sekä opitaan ruokakuvien kuvaamista somesta tutuilta henkilöiltä.

Nuorisotalot järjestävät syyslomalla monipuolista tekemistä. Nutalla pelataan, katsellaan leffoja ja hengaillaan yhdessä tuttujen ja uusien kavereiden kanssa – kävijöillä on mahdollisuus vaikuttaa päivien ohjelmaan.

Katso koko syysloman tarjonta: nuorten.hel.fi/syysloma