Oletko kiinnostunut journalismista tai vaikuttamisesta? Tuu Nuorten Ääni -toimitukseen!

Nuorten Ääni -toimituksessa eli tuttavallisemmin NÄT:issä 13-19-vuotiaat pääsee tekemään monipuolisesti juttuja niin lehtiin, televisioon kuin someen. 

Voit kirjoittaa, kuvata, haastatella, editoida, mitä vain haluat! Toimituksen tavoitteena on saada nuorten ääni kuulumaan yhteiskunnassa.

Yhteistyökumppaneitamme ovat esimerkiksi Helsingin Sanomat, Yle ja Maikkari. Juttujen tekemisessä apuna on kaksi ammattitoimittajaa, joten mitään ei tarvitse osata etukäteen.

Kokoonnumme joka maanantai Töölön kisahallilla (Paavo Nurmen kuja 1 C, 5. krs, saapumisohjeet on tässä) klo 17–19. Kokouksissa ideoidaan juttuaiheita, opitaan toimittajan taitoja ja suunnitellaan toimituksen toimintaa.

Syksyn ensimmäinen toimituskokous järjestetään maanantaina 28.8. klo 17–19. Voit tulla suoraan kokoukseen tai ilmoittautua etukäteen!

Toimitukseen voi liittyä milloin vain kauden aikana, eli jos missaat ensimmäisen kokouksen, ei haittaa! 

Kokousten lisäksi juttuja valmistellaan pienemmissä ryhmissä, jotka voivat järjestää omia tapaamisiaan. Tapaamme myös mielenkiintoisia ja vaikutusvaltaisia vieraita, kuten poliitikkoja, toimittajia ja muita vaikuttajia. Toimituksen retkillä saat mahdollisuuden vierailla paikoissa, joihin vain toimittajat pääsevät.

Toimituksen yhteistyökuviot ja toiminnan sisältö muotoutuvat kauden aikana paljolti toimituksen jäsenten toiveiden mukaisesti. Kaikki saavat osallistua toimintaan joustavasti omien aikataulujensa, jaksamisensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti. Harrastuksen vaativuuden kuvaus kertoo tarkemmin.

Nähdään kokouksissa!

–    Malin Lehtonen, toimituksen puheenjohtaja ja mediayhteyshenkilö

Toimituksen Instagram: @nuortenaani

Ohjaajat:
Tino Lintunen: tino.lintunen(a)hel.fi 040 334792
Emma Kilpinen: emma.j.kilpinen(a)hel.fi 040 6704609

Avainsanat