Nuorten budjetin toimenpiteet Malmin alueella vuonna 2023
Uusi vuosi pyörähti käyntiin ja on jälleen aika lähteä toteuttamaan vuoden 2022 aikana Nuorten budjetista syntyneitä, alueen nuorten suunnittelemia ja yhdessä valitsemia toimenpiteitä.
Keväällä 2022 Nuorten budjetin ensimmäisessä vaiheessa – tiedonkeruussa, alueen 6.–9.-luokkalaiset nuoret vastasivat kyselyyn, jolla kartoitettiin heidän ajatuksiaan, huoliaan, toiveitaan ja ideoitaan liittyen vapaa-aikaan, lähialueen palveluihin ja erilaisiin ajankohtaisiin teemoihin. Malmin alueella tähän kyselyyn vastasi huimat 847 nuorta!
Tiedonkeruuvaiheen jälkeen vapaaehtoiset nuoret työstivät kerätyn tiedon perusteella alueen työpajoissa toinen toistaan hienompia toimenpide-ehdotuksia, joista sitten lokakuussa äänestettiin kaikilla alueen kouluilla.
Seuraavaksi neuvottelukunnissa päätettiin yhdessä mukana olleiden nuorten, nuorisopalveluiden yksikön toiminnanjohtajan, sekä suunnitelmien aihepiireihin liittyvien asiantuntijoiden ja päättäjien kanssa siitä, miten ehdotuksia lähdetään vuonna 2023 toteuttamaan.
Malmin alueelle tämän vuoden aikana toteutettavia toimenpiteitä saatiin yhteensä kymmenen, osa Malmin nuorisotyöyksikön omasta budjetista ja osa koko kaupungin yhteisestä Nuorten budjetista. Lisäksi alueelta lähtee kevään aikana eteenpäin kaksi nuorten aloitetta käsiteltäväksi Helsingin kaupunginvaltuustoon. Toteutettavia toimenpiteitä ovat seuraavat:
1. Ei pakollisia ulkovälitunteja talvella
2. Mopoilusuora Malmin alueelle
Nämä ehdotukset toteutetaan nuorten aloitteena. Aloite tarkoittaa asiaa, josta ei voida päättää nuorisopalveluissa vaan toteuttamiseen tarvitaan muita toimijoita. Nuorten aloiteoikeus on Helsingin kaupungin nuorille tarjoama etuus, mitä käyttämällä nuoret saavat äänensä kuuluviin kaupungin päätöksenteossa. Aloite jätetään nuorten aloitejärjestelmän kautta, jonka jälkeen se käsitellään Helsingin kaupunginvaltuustossa.
3. Retki lintsille
4. Aisoft harrastusryhmä
Nämä ehdotukset toteutetaan Nuorten budjetista. Ehdotuksille myönnettiin yhteensä 11 000€ Nuorten budjetti rahaa. 4000€ Lintsi retkelle ja 7000€ Airsoft harrastusryhmälle, joka toteutetaan yhteistyössä Viikin nuorisotyöyksikön kanssa.
5. Escaperoom
6. Yönuta
7. Asian style leffailta
8. Nuorten kirpputoritapahtuma
9. Jousiammunta
10. Kokkis
Nämä kaikki ehdotukset toteutetaan vuonna 2023 Malmin nuorisotyöyksikön omasta budjetista.
Upeaa työtä alueen nuorilta!