Ympäristökasvatus kirjallisuutta

Kirjavinkkejä kasvatusalan ammattilaisille sekä lapsille ja nuorille.

Kirjavinkit kasvattajille ja muille:

Ympäristökasvatus: Kestävän tulevaisuuden käsikirja
Hannele Cantell, Essi Aarnio-Linnavuori ja Sirpa Tani

Mitä uutta tietoa ympäristöstä tarvitaan, jotta ympäristökasvatusta voi toteuttaa monipuolisesti? Kuinka ympäristöahdistuksen kasvaessa voidaan vahvistaa toivoa ja positiivista tulevaisuusajattelua? Ympäristökasvatus – Kestävän tulevaisuuden käsikirja on kirjoitettu nykyhetken tarpeet huomioiden. Kirjassa käsitellään ympäristökasvatuksen perusteita muun muassa henkilökohtaisen ympäristösuhteen rakentumisen näkökulmasta.

Ympäristökäsikirja: kuntapäättäjille – ja kaikille muille
Samuli Sinisalo

Ympäristökriisi ympärillämme kiihtyy. Onneksi olemme jo ryhtyneet ratkaisemaan ongelmaa ja asettaneet tavoitteita sitä varten. Haasteenamme onkin nyt päästä näihin tavoitteisiin. Tiiviiksi paketiksi puettu Ympäristökäsikirja kuntapäättäjille pureutuu tähän haasteeseen ja auttaa luotsaamaan Suomen kuntia kohti kestävää tulevaisuutta.

250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman
Rinna Saramäki

Ilmastonmuutos huolettaa, mutta mitä yksi ihminen voi sille tehdä? Paljonkin! Teos tarjoaa jokaiselle kuukaudelle käytännöllisiä vinkkejä, joita noudattamalla voit arjen keskelläkin pienentää hiilijalanjälkeäsi. Rinna Saramäki antaa selväsanaiset ja tutkimustietoon perustuvat ohjeet ilmastonmuutoksen hillintään aina vaatevalinnoista bokashikompostointiin. Muutos alkaa arjesta; pieneltäkin tuntuvilla teoilla on suuri vaikutus!

Lumoava Helsinki: 200 luontoelämystä
Helsingin kaupunki

Tiedätkö, missä harmaahaikarat pesivät? Entä mistä löydät harvinaisen vanhat hiidenkirnut, Aarnipadan ja Rauninmaljan? Tämä kirja esittelee 200 lumoavaa kohdetta Helsingissä. Mukana ovat Helsingin merkittävimmät luontokohteet, kuten Vanhankaupunginlahden kansainvälisesti arvokas kosteikko ja Keskuspuiston laajat metsät sekä useimmille ennestään tutut alueet, esimerkiksi Seurasaari ja Suomenlinna. Lisäksi kirja johdattaa lukijansa monille vähemmän tunnetuille mutta silti yhtä kiehtoville paikoille. Mikä parasta, useat kohteet löytyvät yllättävän läheltä ja ovat helposti saavutettavissa.

Sydämen asioita: Perhe ja planeetta kriisissä
Beata & Malena Ernman, Greta & Svante Thunberg

”Harvoin on julkaistu näin pelottavan tarkasti ajassaan olevaa kirjaa.” DAGENS NYHETER ”Valitsin Lankisen lukupiirin ensimmäiseksi kirjaksi Greta Thunbergin Sydämen asioita. Erityisesti kyseisessä kirjassa kiinnostaa se, kuinka nuoresta iästä huolimatta Greta on pystynyt vaikuttamaan niin voimakkaasti ja saanut paljon huomiota tärkeälle aiheelle uskomalla omaan juttuunsa. Samalla kirjan aihepiiri on ajankohtaisuudellaan aika ytimessä juuri nyt” Kevin Lankinen #lankisenlukupiiri

Ympäristörealistin käsikirja
Marko Hamilon, Simo Grönroos

”Meillä on enää kymmenen vuotta aikaa pelastaa maapallo!”, ”Maailma tuhoutuu, jos lihansyöntiä ei lopeteta!” tai ”Tuo on polkupyöräkommunismia!”. Ympäristökeskustelua käydään liikaa tunteella. Näkökulmat ovat usein yksipuolisia ja ratkaisuiksi tarjotaan kuhunkin kysymykseen kerrallaan vain yhtä viisasten kiveä. Marko Hamilon ja Simo Grönroosin toimittama artikkelikokoelma Ympäristörealistin käsikirja tarjoaa ympäristökeskusteluun tunteisiin vetoavan populismin vastapainoksi faktoja ja suhteellisuudentajua.

Pussy Riotin opas aktivismiin
Nadja Tolokonnikova

Protestoi radikaalisti, vastusta iloisesti!Pussy Riot -liikkeen keulahahmona tunnetun Nadja Tolokonnikovan opaskirja tarjoaa tuoreen näkökulman kansalaistottelemattomuuteen. Modernin protestoimisen kasvot on puettu punaiseen kommandopipoon. Tämä kuva levisi maailmalle helmikuussa 2012, kun Pussy Riot -kollektiivi järjesti punk-henkisen tempauksen Moskovan Kristus Vapahtajan katedraalissa ja päätyi tapahtuman seurauksena sekä vankilaan että kansainvälisen poliittisen aktivismin symboliksi. Ryhmän keulakuva Nadja Tolokonnikova kertoo nyt omin sanoin, miksi Pussy Riot oli tarpeellista perustaa.

Lihan loppu
Suvi Auvinen

Mutta mitä lihan loppu tarkoittaa maatalouden, politiikan, terveyden, liiketoiminnan tai yhteiskunnan eläinkuvan kannalta? Tapahtuuko merkittävä muutos teknologian avulla vai asennemaailmassamme? Lihan loppu etsii ratkaisuja aikamme kiireellisimpään kysymykseen: mitä syömme huomenna?

Kirjavinkit lapsille ja nuorille:

Ilmastotekokirja
Kaisa Happonen, Karri Miettinen

Selätä ilmastoahdistus – toimi! Rohkea, pamflettimainen nuorten tietokirja tarttuu ilmastoahdistukseen konkreettisesti. Se selvittää ilmastokriisin syitä ja seurauksia ja kannustaa käytännön tekoihin lamaannuksen sijaan. Ilmastokriisi on pelottava juttu ja sen ympärillä käytävä keskustelu sekavaa. Ilmastotekokirja selkeyttää kokonaiskuvaa tarjoamalla faktaa mielipiteiden sijaan, kun liuta asiantuntijoita, ajattelijoita ja aktivisteja vastaa heille esitettyihin kysymyksiin. Mukana ovat muiden muassa tähtitieteilijä Esko Valtaoja, ympäristöministeri Krista Mikkonen sekä ilmastoaktivistit Atte Ahokas ja Laura Kolehmainen. Viesti on selvä: jokaisen omilla teoilla ON vaikutusta. Meillä ON vielä mahdollisuus ja tahtoa pelastaa tämä pallo. Karri Paleface Miettisen ja Kaisa Happosen Ilmastotekokirja tarkastelee ilmastokriisiä mahdollisimman monelta kantilta ja rohkeasti kiteyttäen. 

Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu
Laura Ertimo, Mari Ahokoivu

Ihme ilmat! -tietokirja vastaa lasten kiperiin kysymyksiin ilmastonmuutoksesta ja kertoo, miten voimme pistää sille yhdessä hanttiin. Kaksi nokkelaa kaverusta, Lotta ja Kasper, kyllästyvät vanhempiensa vältteleviin vastauksiin kummista keleistä. He päättävät selvittää, mistä ilmaston muuttumisessa todella on kyse. Ihme ilmat! on topakka ja toiveikas lasten tietokirja siitä, miten ihminen aiheuttaa ilmastonmuutoksen ja mitä me voimme tehdä paremman tulevaisuuden puolesta.

Maan kätkemät
Reetta Aarnio

Viidesluokkainen Liina yrittää totutella uuteen kaupunkiin ja uuteen kouluun. Eräällä kirjastoreissulla hän löytää oven, joka johtaa aivan toisenlaiseen maailmaan.Muutamat koulun oppilaat käyvät iltaisin ”taikatunneilla” ja oppivat asioita maahisista, tontuista ja veden väestä. Liinakin huomaa kuuluvansa joukkoon, jolla on kyky nähdä ja kokea asioita, joita muut ihmiset eivät näe. 

Gretan tarina: Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita
Valentina Camerini

Tämä on tositarina Gretasta: toivosta, rohkeudesta ja päättäväisyydestä. Samalla se on kertomus niistä pojista ja tytöistä ympäri maailman, jotka ovat valmiit taistelemaan ihmisten välinpitämättömyyttä vastaan ja paremman tulevaisuuden puolesta. Kuvitettu elämäkerta sopii kaikille kouluikäisille. Greta Thunberg (s. 2003) on ruotsalainen rohkea ympäristöaktivisti, joka on innoittanut lukemattomat lapset ja nuoret toimiin ympäristön puolesta.

Päin helvettiä? Ympäristöahdistus ja toivo
Panu Pihkala

Uutiset ympäristöön liittyen ahdistavat: ilmastonmuutos etenee, sademetsiä hakataan ja monet maailmanpäättäjistä vaikuttavat välinpitämättömiltä. Miten olla toiveikas, kun koko maailma tuntuu olevan menossa päin helvettiä? Ympäristötutkija Panu Pihkala auttaa ymmärtämään ympäristöasioihin liittyviä henkisiä ulottuvuuksia. Hän tarjoaa välineitä omien tunteiden käsittelyyn ja valmiuksia auttaa toisia ihmisiä kohtaamaan ympäristöahdistus. Toivon näköaloja on etsittävä yhdessä. Päin helvettiä? on ensimmäinen suomenkielinen teos ympäristöahdistuksesta.

Avainsanat