Kaipaatko uutta tekemistä? Tule kuulolle Jodeliin ma 14.11.

Stadin Etsivät järjestää Jodelissa tapahtuman nuorille aikuisille maanantaina 14.11. Teemana tilaisuudessa on yksinäisyys ja vapaa-aika. Tapahtuman aikana saat vinkkejä esimerkiksi siihen mitä vapaa-ajalla voisi tehdä ja, vaikka uusien kaverisuhteiden luomiseen.

Nuorten aikuisten yksinäisyys on lisääntynyt huomattavasti etenkin koronapandemian aikana. Taustalla voi olla monia syitä. Yksinäisyyden tunne voi esimerkiksi johtua sosiaalisen verkoston puutteesta tai elämäntilanteen muutoksesta. Yksinäisyys voi johtaa mm. eristäytymiseen ja ahdistuneisuuden tunteeseen. Oletko muuttanut hiljattain uudelle paikkakunnalle, koetko ulkopuolisuuden tunnetta tai ujoutta yrittäessäsi luoda uusia kaverisuhteita? Ei hätää, monet muutkin pohtivat näitä asioita.

Nyt sinulla olisi mahdollisuus saada jeesiä. Stadin Etsivät järjestää nuorille aikuisille 16-28-vuotiaille tapahtuman Jodelissa maanantaina 14.11. klo 14-16. Tilaisuuden tarkoituksena on antaa nuorille tukea elämään ja kertoa kuntien monipuolisesta tarjoamasta. Tapahtuma toteutetaan yhdessä Vantaan ja Espoon etsivien kanssa.
Tapahtumassa saat ohjausta ja vinkkejä mitä vapaa-ajalla voisi puuhastella tai miten uusiin kavereihin tutustutaan, ja mistä niitä edes nykypäivänä löytää.

Vanha ruutini voi alkaa lamauttamaan. On aika ottaa elämästä ilo irti uudella tavalla, vaikka uuden harrastuksen parissa. Tule kuuntelemaan mitä kaikkea stadissa ja pk-seudulla voisi olla tarjolla juuri sinulle. Voit jutella anonyymisti Stadin Etsivien ja Espoon sekä Vantaan nuorisotyöntekijöiden kanssa.

Tuu sellaisena kuin olet! Nähdään Jodelissa.

Avainsanat