Syötävän Puiston kesätoiminta

Syötävä Puisto on kesäparatiisi kävelymatkan päässä Kalasataman ja Kulosaaren metroasemilta. Sen toimintaan voi tulla tutustumaan vapaamuotoisesti sen aukioloaikoina!

Toimintaa järjestetään tiistaista perjantaihin 5.8. saakka klo 12-17, paitsi kesäkuun ensimmäisellä viikolla ja juhannusviikolla, jolloin käytössä on poikkeusaukioloajat.

Puistossa pääsee esimerkiksi hoitamaan kanoja, osallistumaan viljely- ja puutarhatoimintaan, tekemään taidetta sekä tietysti retkeilemään. Työpajat ja toiminta on suunnattu 9-18-vuotiaille nuorille, mutta toimintaan voi tulla tutustumaan kuka tahansa. Lisäksi jokainen vierailija on tervetullut nauttimaan kesäkahvilan antimista.

Lisätietoja puiston toiminnasta ja esimerkiksi tilojen varaamisesta löydät täältä.

Syötävän puiston kesäkahvila

Puiston kesäkahvila on avoinna 29.7. saakka tiistaista perjantaihin kello 12-16. Kahvilasta voit ostaa itse tehtyjä suolaisia ja makeita leivonnaisia sekä välipaloja, kahvia ja mehua. Kahvilassa käyvät maksutapoina käteinen sekä Mobilepay.

Yrittäjät tulevat Syötävän Puiston kahvilatoimintaan Pääkaupunkiseudun 4H-yhdistyksen Yrityskesä-ohjelmasta, jossa Helsingin kaupunki on mukana tukemassa nuorten kesäyrittäjyyttä.

Avainsanat