Hertsin äänistudio

Hertsissä sijaitseva äänistudio on matalan kynnyksen studio, joka tarkoittaa sitä, että voit tulla toimintaan, vaikka sinulla ei olisi aiempaa kokemusta studiotyöskentelystä. Ainoana ehtona on, että olet yli 12-vuotias ja sinulla on nuorisopalveluiden jäsenkortti.

Studion toiminta perustuu siihen, että ohjaajat auttavat sinut alkuun sekä ohjaavat ja opastavat tutustumaan musiikkimaailman saloihin ja studiotyöskentelyyn. Hertsin Studiossa nuoriso-ohjaajina toimivat Antti ja Onni.

Tällä hetkellä studiovuorot varataan WhatsApp-ryhmän kautta, minne tulee uudet vuorot viikoittain.

Pyydä liittymistä Antilta tai Onnilta!

Hertsin nuorisotalon studiotilat. Kuvassa erilaisia instrumentteja ja tietokone

Studion nuorille tarjotaan säännöllisesti esiintymiskokemusta eri yhteistyöpaikkojen muodossa.

Nuoret ovatkin esiintyneet esimerkiksi Herttoniemi Blockpartyssä, erilaisissa showdowneissa sekä nuorisotalojen tapahtumissa. Lisäksi heillä on mahdollisuus tutustua samalla keikkatuontantoon esimerkiksi ääni- ja valosuunnittelun tai vaikka markkinoinnin näkökulmasta. Mahdollisuudet ovat rajattomat!

Nuorten kehittyessä, tarkoituksena on, että studiota voi käyttää myös omatoimisesti ja silloin käyttäjä on itse vastuussa studiosta. Omatoimisen vuoron ehtona on osallistua perehdytykseen.

Kysy lisätietoja Antilta tai Onnilta!

Studion aukioloajat:

  • pe-la klo 15-22
  • su-to klo 14-21

Tiedustelut:

Antti Kangas
040 481 0058
antti.kangas@hel.fi

Onni Palander
040 519 5862
onni.palander@hel.fi

Avainsanat