Satakolkyt-hanke

Helsingissä on 130 kilometriä kaikille avointa, upeaa Itämeren rantaviivaa. SATAKOLKYT-hanke kannustaa kaikenikäiset helsinkiläiset lähtemään reippailemaan merenrantaan ja siivoamaan sitä samalla roskista. 

Alun perin idea hankkeeseen lähti nuorilta, jotka ovat huolissaan luonnon roskaantumisesta. Roskien keräämisellä on suuri vaikutus Itämeren hyvinvointiin, joten retki rantaan on konkreettinen ja samalla hauska tapa vaikuttaa ja tehdä ympäristötekoja. Jokainen rannoilta siivottu roska on askel kohti puhtaampaa Itämerta! 

Mukaan tuleminen on helppoa

Vuonna 2019 alkaneen kampanjan aikana jo tuhannet ovat innostuneet mukaan koko kaupungin yhteisiin siivoustalkoisiin. Rantaan voi lähteä yksin, kavereiden kanssa, työporukalla, koululuokan kesken tai millaisella porukalla tahansa.

Satakolkyt.fi-sivun interaktiivinen kartta näyttää, mitkä rannat on jo siivottu ja mitkä siivoamatta. Kuka vain voi järjestää omat rantatalkoot ja ilmoittaa ne kartalle. Siivotun rannan väri kartalla muuttuu ja siivousryhmä saa nimensä näkyviin. Roskapihdit ja roskapussit saa kätevästi lainaan rantoja lähimpänä olevista kirjastoista. 

Lähde siis sinäkin nauttimaan merenrannasta ja samalla tekemään hyvää itsellesi sekä yhteiselle ympäristöllemme! 

Lisätiedot:

info@satakolkyt.fi
IG: Satakolkyt
satakolkyt.fi

SATAKOLKYT-hankkeessa ovat mukana:

Pääkaupunkiseudun partiolaiset, Helsingin NNKY, Helsingin 4H-yhdistys, Helsingin Vihreät Nuoret ja Helsingin kaupunki