Esittely

Pasilan nuorisotalo sijaitsee 200 m päässä kauppakeskus Triplasta. Järjestämme mielekästä, päihteetöntä ja monipuolista toimintaa nuorisotalon kävijöille.

Meiltä löydät monipuolista tekemistä. Voit tavata ystäviäsi turvallisessa valvotussa ympäristössä ja tutustua muihin talolla käyviin saman ikäisiin. Kohderyhmämme on pääosin 9–17 -vuotiaat.

Talolta löytyy biljardipöytä ja mahdollisuus pingikseen, konsolipelaamiseen ja lautapeleihin. Tarjoamme myös monipuolista peli- ja tanssitoimintaa.

Päivitämme arkeamme Instagramin puolella pasilannuta

Haluaisitko vaikuttaa asioihin?

Meillä pääset mukaan päätöksentekoon. Nuoret  suunnitellevat ja toteuttavat tekemistä ja tapahtumia nuoriso-ohjaajien kanssa. Talokokouksissa suunnitellaan yhdessä toimintaa, tehdään ja päivitetään talon sääntöjä.

Pyrimme myös innostamaan aktiiviseen vaikuttamistoimintaan. Ohjaajamme kertovat mielellään nuorten NuBu-vaikuttamisjärjestelmästä sekä muista vaikuttamisen kanavista. Kysy meiltä lisää!

Tarvitset vain Jäsenkortin

Saat jäsenkorttilomakkeen kotiin vietäväksi ohjaajalta. Uusi digitaalinen jäsenkortti tulee käyttöön keväällä 2024. Jäsenkortti on ilmainen!

Teemme mielellämme yhteistyötä myös vanhempien kanssa. Huoltajat ovat tervetulleita tutustumaan nuorisotalon toimintaan yhdessä lastensa kanssa.

Tervetuloa tutustumaan nuorisotaloon!

Varaa tiloja toimintaan

Helsingin kaupungilla on moneen käyttötarkoitukseen sopivia tiloja nuorisotaloissa, leirikeskuksissa ja muissa toimipisteissä ympäri kaupunkia. Nuorten ryhmät, järjestöt, yhdistykset sekä muut toimijat voivat varata näitä tiloja omaan käyttöönsä esimerkiksi ryhmä- ja leiritoiminnan järjestämiseen.​​

Hae nuorisopalveluiden tiloja kaudelle 2024-25​

Järjestöt, yhdistykset sekä muut toimijat ja ryhmät voivat hakea säännöllistä, viikoittaista vuoroa nuorisotoiminnan tiloista vähintään kolme kuukautta kestävään toimintaan. Tiloja kaudelle syksy–kevät haetaan huhtikuun viimeiseen arkipäivään mennessä.

Nuorisotilojen kausivaraushaku syksyn 2024 ja kevään 2025 toimintaan alkaa torstaina 4.4.2024 ja päättyy tiistaina 30.4.2024 klo 16. Haku toteutetaan uudistuvan Varaamon väliaikaisessa osoitteessa tilavaraus.hel.fi

Tee yksittäinen varaus nuorisotilaan

Varaamosta voit varata kaupungin tiloja ja laitteita yksittäisiä tilaisuuksia varten ympäri vuoden.

Lisätiedot tanssitoiminnasta

Tanssitoiminnan koordinaattori Ritva Varelius

ritva.varelius@hel.fi

puh. 0415121733

Käyntiosoite
Pasilanraitio 6
00240 Helsinki
Postiosoite
PL 24401, 00099 Helsingin kaupunki

Ohjaajat

  • Pirjo Huuhtiainen, Nuorisotyöyksikön päällikkö
    pirjo.huuhtiainen@hel.fi
    09 310 64876 / 040 334 2099
  • Ami Nygård, Nuorisotyöyksikön tiimiesihenkilö
    ami.nygard@hel.fi
    040 590 3677
  • Tomi Ketola, Nuoriso-ohjaaja
    tomi.ketola@hel.fi
    040 182 0432
  • Siidow Nur, Nuoriso-ohjaaja
    siidow.nur@hel.fi
    040 590 3320
  • Benjamin "Benkku" Rosenberg, Nuoriso-ohjaaja
    benjamin.rosenberg@hel.fi
    040 480 8191
  • Laura Kolmonen, Nuoriso-ohjaaja
    laura.kolmonen@hel.fi
    040 351 9971

Nuorisotalon puhelinnumero: 09 31071710 / 040 334 7999

Ohjaajia on mahdollista tavata somessa sekä pelimaailmoissa, joten rohkeasti vain juttelemaan ja pelailemaan. Meille voi myös soittaa tai laittaa sähköpostia. Olemme töissä.

Meidät voi bongata myös Pasilan, Koskelan ja Arabian alueilla jalkautumassa. Tule juttelemaan ja kertomaan kuulumisia, kun näet henkilön, jolla lukee selässä “Nuoriso-ohjaaja”.

Aukioloajat

Pasilan nuorisotalo 2024 kevät

Ma, Ke , To ,Pe (Tiistaisin olemme kiinni)

Varhaisnuoret: 14:00-16:00 (9-12 vuotiaat)

Iltanuoret: 16:15-20:45 (13-17 vuotiaat)

29.3.2024. perjantaina ja 1.4.2024. olemme kiinni Pääsiäspyhien vuoksi (pitkäperjantai + 2. pääsiäspäivä). Keskiviikkona 3.4.2024. olemme taas normaalisti auki. 🙂

 

 

Tulevat tapahtumat ja harrastukset

  • nuoret
  • tanssi
  • opiskelijat
08.1.2024 - 20.5.2024

Afrobeat Pasila

Pasilan nuorisotalo, Pasilanraitio 6, Helsinki
Maksuton
  • nuoret
  • tanssi
  • dance
08.1.2024 - 20.5.2024

K-pop alkeet yli 13v Pasila

Pasilan nuorisotalo, Pasilanraitio 6, Helsinki
Maksuton
  • nuoret
  • tanssi
  • maahanmuuttajat
08.1.2024 - 20.5.2024

K-pop keskitaso yli 13v Pasila

Pasilan nuorisotalo, Pasilanraitio 6, Helsinki
Maksuton
  • nuoret
  • tanssi
  • dance
10.1.2024 - 22.5.2024

K-pop alkeet alle 13v Pasila

Pasilan nuorisotalo, Pasilanraitio 6, Helsinki
Maksuton