Nuoret eivät pysty samaistumaan suomalaisiin elokuviin

Teimme MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmaan jutun suomalaisista nuorten elokuvista ja nuorista. Halusimme tietää, minkä takia nuoret eivät katso suomalaisia elokuvia, mutta suurempi kysymys oli, minkä takia nuoret eivät katso suomalaisia nuorten elokuvia. Havaintomme oli, että nuoret eivät löydä itselleen samaistuttavaa sisältöä, eikä heitä huomioida sarjoja ja elokuvia tehdessä. Aikuisilla on rajoittunut käsitys nuorista, ja he kirjoittavat elokuvia omasta näkökulmastaan.

Teimme 135 nuorelle ympäri Suomea kyselyn, jossa selvitimme heidän näkemyksiään suomalaisista nuorten elokuvista. Kyselyssä selvisi, että nuoret samaistuvat enemmän amerikkalaisiin elokuviin kuin suomalaisiin. 

Tutkiessamme suomalaisia elokuvia saimme selville, että kolmen viime vuoden aikana Elokuvasäätiö rahoitti 55 elokuvaa, joista vain kolme oli nuorten elokuvia, ja joista yksi oli Tytöt tytöt tytöt. Meidän onneksemme pääsimme haastattelemaan Alli Haapasaloa, joka toimi elokuvan ohjaajana. Pääsimme juttuprojektiryhmän kanssa näkemään tämän elokuvan lehdistönäytöksessä. Elokuva on palkittu tammikuun alussa Yhdysvalloissa Utahissa Sundance-festivaaleilla fiktiokilpasarjassa yleisön suosikkina. Elokuvaa katsoessamme huomasimme, että tähän elokuvaan voi samaistua, ja roolihahmot ja heidän elämäntilanteensa ovat erittäin realistisia. 

Ajattelimme tämän aiheen olevan helppo, mutta mitä enemmän teimme töitä, sitä haastavammaksi se muuttui. Mutta vaikka se olikin haastavaa, selvisimme siitä yhteistyöllä. Olin tässä juttuprojektissa päätoimittaja ja toimittaja ja pääsin haastattelemaan Allia MTV:lle Viiden jälkeen ohjelmaan 12.4.2022. Tässä livessä näytimme haastattelun lisäksi insertin, jossa toinen toimittajamme Nooa kävi haastattelemassa nuoria Helsingin Tennispalatsissa ja kyseli heidän ajatuksiaan suomalaisiin nuorten elokuviin liittyen. Insertin kuvaajana toimi Malin, ja tämän lisäksi hän teki MTV:n sivuille nettiartikkelin.

Haastattelun, videon ja nettiartikkelin löydät tästä: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nuoret-pitavat-kotimaisia-nuorten-elokuvia-tylsina-kyselyssa-kiitosta-saa-suomalaisen-kulttuurin-kuvaaminen/8403150

Sanni Liljeblad

Avainsanat