Ilmastonmuutos, mielenterveys ja sateenkaarinuoret esiin eduskuntavaaleissa

Lähestyvät eduskuntavaalit herättivät toimituksessa kiinnostuksen saada julkisessa keskustelussa esiin myös nuoret ja nuorille tärkeät teemat. Päädyimme suunnittelemaan ja toteuttamaan MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmaan neljän videoinsertin sarjan ja niistä kertovan nettiartikkelin. Tarkemmiksi teemoiksi rajattiin mielenterveyskriisi, ilmastonmuutoksen vaikutus kouluruokaan, sateenkaarinuorten kohtelu koulussa ja vapaa-ajalla sekä nuorten osallistaminen päätöksentekoon.

Kävimme kyselemässä nuorten ajatuksia aiheista ja keräämässä heiltä kysymyksiä eduskuntavaaliehdokkaille. Kysymykset saatuamme matkustimme eduskuntaan haastattelemaan ehdokkaita. Ehdokkaita oli etsitty kolmesta eri kategoriasta: kokeneet kansanedustat, puolueiden puheenjohtajat ja nuoret ehdokkaat. Paikalle saatiin isojakin nimiä, muun muassa Pekka Haavisto, Sari Essayah ja Päivi Räsänen.

Kaikilta ehdokkailta saatiin hyviä vastauksia, niin hyviä, että niiden leikkaaminen aiheutti varsinaista päänvaivaa. Lopulta insertit saatiin kasaan ja ne lähetettiin MTV:lle. Maanantaina 20.3. ensimmäisen videon esityksen yhteydessä, myös muutama jutun toimittajista pääsi studioon kertomaan prosessista ja poliitikkojen kanssa työskentelystä. 

Loputkin insertit julkaistiin viikolla 12. Juttusarjaa käsittelevä artikkeli “Politiikka ei ole jotain negatiivista, joka on pidettävä pois kouluista” – eduskuntaehdokkaat vastasivat nuorten kysymyksiin” julkaistiin MTV:n nettisivuilla ensimmäisen insertin julkaisupäivänä.

Voit katsoa kaikki jutut tästä:

Saara Katainen

Avainsanat