Kesätyöt 2022

Viimeisen kuukauden aikana Malmin alueen nuorisotyöyksikön tiloissa on pyörinyt kahdeksan innokasta, energistä ja pirteää kesätyöntekijänuorta. Minä ja kaksi muuta nuorta olemme työskennelleet Nuorten budjetin parissa, kolme nuorta ovat pyörittäneet suureen suosioon noussutta katukahvila Pajua, ja kaksi nuorta ovat toimineet Malmin nuorisotalolla ohjaajina. 

Oma työkuvani on ollut kuukauden aikana hyvin vaihteleva. Ensimmäiset kaksi viikkoa analysoimme Nuorten budjetin tekemän kyselyn tuloksia. Se oli hyvin kuluttavaa ja aikaa vievää, sillä yli 800 nuorta oli vastannut 35 eri kysymykseen, joten yksittäisiä vastauksia oli yhteensä noin 30 000. Vastausten analysoinnin lisäksi kävimme näiden viikkojen aikana vierailuilla Malmin alueen kouluissa, nuorisotaloissa ja muissa nuorille tärkeissä paikoissa. Tämä teki viikoista huomattavasti nautinnollisempia, kuin mitä ne olisivat olleet, jos kaikki päivät vain tuijotettaisiin ruutuja analysoiden kyselytuloksia.  

Kahden viikon suorittamisen jälkeen alkoi kesätyöjakson hauskin osa, eli tulosten esittelyvideon suunnitteleminen ja kuvaaminen. Tehtävänämme oli toteuttaa visuaalinen esitys analysoimamme kyselyn tuloksista, jota sitten syksyllä käytäisiin näyttämässä alueen kouluissa. Kokemukseni videoiden teosta koostui tätä kesää ennen täysin koulussa tuotetuista iMovie:lla tehdyistä videoista, joten ihan oikean videon tuottaminen oli minulle uutta ja ihmeellistä. Se osoittautuikin hyvin hauskaksi puuhaksi. 

Viimeisen viikon aikana tehtävänämme oli editoida edellisviikolla kuvaamamme video, ja tuottaa helppolukuinen PowerPoint-esitys kyselyn tuloksista. Itse olin erinäisistä syistä vain maanantain ja tiistain töissä, mutta videon editointi osoittautui kohtalaisen simppeliksi ja video olikin jo kahden päivän työskentelyn jälkeen käytännössä valmis. PowerPoint-esitystä en itse päässyt ikinä lopullisena näkemään, mutta oletan senkin onnistuneen hyvin. 

Kokonaisuutena kesätyöjaksoni oli oikein mukava. Kaksi viikkoa kestänyt Excelin pyörittely alkoi varsinkin loppua kohden puuduttaa vahvasti, mutta sekin saatiin lopulta loppuun, ja jälkimmäinen puoli työkuukaudestani oli varsin hauska. Työyhteisö oli mukava, ja suosittelisin ensi vuonna tämän kesätyön hakemista kaikille oikean ikäisille!

– Leo

06/2022

Artikkeliin liittyvät nuorisotalot

Avainsanat