Munkkivuoren nuorisotalo

Esittely

Munkkivuoren nuorisotalo Kameleontti on Stadin nuorisoseurojen hallinnoima järjestövetoinen nuorisotalo.

Toteutamme ohjauksellista ja kulttuuripainotteista  iltapäiväkerho, ryhmä/kerhotoimintaa sekä avointa toimintaa. Lisäksi toimintaamme sisältyy retkiä , leirejä ja loma-ajan toimintaa. Teemme yhteistyötä Helsingin nuorisopalveluiden, alueen koulujen, päiväkotien, seurakunnan, sosiaalitoimen ja muiden tahojen kanssa.
Tarjoamme monipuolista ohjattua harrastus- ja kulttuuritoimintaa kuten kädentaitoja, teatteria, liikuntaa, musiikkia ja kokkailua. Järjestämme iltapäivätoimintaa 1.–2.-luokkalaisille sekä avointa toimintaa 3.–7. -luokkalaisille. Toimintaa järjestämme kävijöiden toiveiden mukaisesti. Kameleontissa toimii myös aktiivinen Talotoimikunta, jossa pääsee vaikuttamaan Kameleontin asioihin sekä toteuttamaan teemapäiviä alusta loppuun, aikuisen tuella tietenkin.
Tule pelaamaan bilistä, pöytäjalkapalloa, lautapelejä, piirtämään, askartelemaan, muuten vaan hengaamaan ja tapaamaan kavereita tai juttelemaan ohjaajien kanssa. Lisäksi meiltä löytyvät pelikonsolit: PS5, Xbox Series S ja Nintendo Switch.
Kameleontissa on liikuntasali, joka on käytössä päivittäin. Salissa voi esimerkiksi pelata sählyä,  sisäfudista, kuunnella musiikkia ja tanssia, leikkiä ja rakennella isoilla pehmopalikoilla tai  harjoitella vaikka näytelmää.
Kaiken nuorisotalolla lapsille tarjottavan median sisällön (pelit, tv, leffat) ikäraja on korkeintaan K-7.
Maksullista välipalaa tarjolla joka arkipäivä klo 14:15-15:15.

Ohjaajat

  • Nina Mesiäinen, Johtava nuoriso-ohjaaja
    nina.mesiainen@nuorisoseurat.fi
    0447203149
  • Laura Heinlahti-Jämsén, Nuoriso-ohjaaja
    etunimi.sukunimi@nuorisoseurat.fi
    (045) 258 6852
  • Timi Noro, Nuoriso-ohjaaja
    etunimi.sukunimi@nuorisoseurat.fi
    (045) 258 6852

Nuorisotalon puhelinnumero: 045 258 6852

Munkkivuoren nuorisotalon yhteystiedot:

Puhelin: 045 258 6852
Sähköposti: munkkivuoren.nuorisotalo@nuorisoseurat.fi

Aukioloajat

MA    12-18
TI       12-18
KE     12-18
TO     12-18
PE     12-17

Tulevat tapahtumat ja harrastukset

Ei tulevia tapahtumia ja harrastuksia