Toiminta

Kallahden nuorisotalo sijaitsee Vuosaaren metroaseman lähettyvillä. Vain parin minuutin kävelymatka!

Tarjoamme monipuolisia tekemisen mahdollisuuksia nuorille ja muille alueen toimijoille! Kallahden nuorisotalolla koripallo ja futiksen pelaaminen on nuorten suosikki juttuja!

Nutalla voi pelata myös biljardia, pleikkaa, pingistä ja tietokone pelejä.

Teemme yhdessä ruokaa ja kädentaitoja. Voit tulla myös vain istuskelemaan, pelailemaan lautapelejä ja jutella ohjaajien tai muiden nuorten kanssa.

Tekemistä ja tilaa jokaiselle!

Käytössäsi on suuri liikuntasali, jossa pelataan yleensä korista, futista, pingistä tai sulkapalloa. Se sopii erinomaisesti myös keikoille tai muille tapahtumille. Talossa on biljardipöytä, konsoleita, minikajarit, muutama tietokone ja ilmainen wifi. Meiltä löytyy myös tyttöjen huone, joka sopii isojen peiliensä ansiosta hyvin esimerkiksi tanssimiseen pienellä porukalla.

Nuorten käytössä on keittiö kokkaamiseen. Talosta löytyy myös monipuoliseen kädentaitojen tekemiseen sopiva ateljee sekä äänitysstudio ja pieni kuntosali.

Kallahden nuorisotalo toimii monessa eri kerroksessa ja monipuoliset tilat ovat vuokrattavissa esimerkiksi järjestöjen käyttöön!

Vuosaaren nuorisotyöyksikön tilavaraukset: riina.pajunen@hel.fi

Nuorisotalolla käydäksesi tarvitset maksuttoman jäsenkortin.

 

 

Käyntiosoite
Pohjavedenkatu 5
00980 Helsinki
Postiosoite
PL 98408, 00099 Helsingin kaupunki

Ohjaajat

  • Kaisa Kivelä, Yksikön päällikkö
    kaisa.kivela@hel.fi
    040 634 1996
  • Sakho Elhadji Baba, Nuoriso-ohjaaja
    elhadji.sakho@hel.fi
    040 539 54 31
  • Jaana Malmivaara-Torppa, Nuoriso-ohjaaja/Tilavaraukset
    jaana.malmivaara-torppa@hel.fi
    040 684 7537
  • Huda Mumin, Nuoriso-ohjaaja
    huda.mumin@hel.fi
    0405899877
  • Mirella Åkerlund, Nuoriso-ohjaaja
    mirella.akerlund@hel.fi
    0401940810

Nuorisotalon puhelinnumero: 09-310 89071, 040 334 8076 (nuorisotalon aukioloaikoina)

 

 

Meidät tavoitat somen ja verkon kautta.

Ohjaajiin saa ottaa yhteyttä, olemme edelleen töissä teitä varten. Meihin saa ottaa myös kontaktia, kun näet meidät jalkautuvan. Jalkautujat tunnistat mustista takeista, joissa lukee nuoriso-ohjaaja. Jalkautuminen tapahtuu Vuosaaren aluella.

 

 

Aukioloajat ja jatkuva toiminta

Tervetuloa viettämään kivaa vapaa-aikaa sisällä ja ulkona!

Kallahden nuorisotalo on auki ke, to, pe ja la

  • 9–12 -vuotiaille klo 14.15–16.00
  • 13–17-vuotiaille klo 17.00-20.45
  • lauantaisin 13-17-vuotiaille klo 17.00-22.30 (Parilliset lauantait)

Nuorten kesäkahvila Cataleya  
Kallahden nuorisotalon ulkoterassi (Pohjavedenkatu 5), arkisin 9.6.-21.7.23, klo 12.30-18.30
Kahvila on suunnattu erityisesti 9-18-vuotiaille nuorille. Aikuiset ovat myös tervetulleita tutustumaa alueen nuoriso-ohjaajiin kahvilassa. Lisätiedot kesän aikana: nuoriso-ohjaaja Kirsi Tuomilinna, kirsi.tuomilinna@hel.fi, 0401860029, IG vuokin_kesakahvila

NutaFudis 
7.6.-28.7.23, aloitus Vuosaaren liikuntapuistossa (Pallokuja 4), klo 12-17
Toiminta on suunnattu 9-17 –vuotiaille nuorille. Mukaan ovat tervetulleita kaikki nuoret taidoista riippumatta. Vesipullo mukaan!

Toiminta alkaa Kartanon kentällä, tekonurmi 2:lla, 7.6. klo 12. Toiminta-aika on klo 12-14 (9-12 –vuotiaille) ja klo 15-17 (13-17 –vuotiaille). Siirrymme heinäkuussa Merilahden koulun kentälle (Kallvikinniementie 1), kun sen remontti valmistuu. Samalla toiminta-ajat muuttuvat. Tiedotamme muutoksista Instagramissa. Lisätiedot kesän aikana: nuoriso-ohjaaja Papis Sakho, elhadji.sakho@hel.fi, p. 0405395431, IG vuokkifudis

 

Tulevat tapahtumat ja harrastukset

  • Lapset ja perheet
  • Harrastamisen Suomen malli
  • kulttuuri
11.10.2023 - 15.5.2024

Kuvisharrastus  (6.-9.lk) , Harrastamisen Suomen malli

Kallahden nuorisotalo, Pohjavedenkatu 5, Helsinki
Maksuton
  • Lapset ja perheet
  • Harrastamisen Suomen malli
  • kulttuuri
15.11.2023 - 08.5.2024

Kuvataide, Harrastamisen Suomen malli

Kallahden nuorisotalo, Pohjavedenkatu 5, Helsinki
Maksuton
  • Alueliikunta
  • liikunta
08.1.2024 - 22.4.2024

Alueliikunta / OmanKehonHuolto

Kallahden nuorisotalo, Pohjavedenkatu 5, Helsinki
30 € (+4 € asiakaskortti)
  • nuoret
  • tanssi
  • dance
08.1.2024 - 20.5.2024

K-pop alkeet alle 13v Vuosaari

Kallahden nuorisotalo, Pohjavedenkatu 5, Helsinki
Maksuton