Turvallisempi kaupunki tytöille

Helsinki nähdään monesti jokaisen paikkana viettää aikaa ja nauttia kaupungista, iästä ja sukupuolesta riippumatta. Kun on valoisaa, myös moni tyttö kokee Helsingin turvalliseksi ja mukavaksi paikaksi, jossa nähdä kavereita, urheilla tai nauttia kulttuurista. Jotkin kaupunginosat tarjoavat nuorille myös nuorisotaloja, jotka tulevat tarpeeseen erityisesti talvisin, kun ulkona on kylmää ja pimeää. Ongelma koittaakin, kun illalla tulee aika suunnata nuorisotalolta kotiin ja ulkona on jo pimeää. Monet ajattelevat, että tytöt eivät halua kävellä yksin, koska pelkäävät pimeää ja haluavat siksi aina kaverin tai aikuisen saattamaan tai ainakin puhumaan puhelua matkan aikana. Pimeällä liikkumisessa ahdistaa kuitenkin muukin, nimittäin epäsopivuuksia alaikäisille tytöille huutelevat aikuiset miehet. Ja ei, alkoholin tai muiden päihteiden vaikutukset eivät kelpaa oikeuttamaan heidän toimintaansa. Jokaisella tulisi olla oikeus turvalliseen liikkumiseen jokaisessa kaupunginosassa,varsinkin Suomen kaltaisessa maassa, jossa pimeää tulee talvisin jo aikaisin. Kun kävelen kaverilta kotiin, en halua jatkuvasti kuulla kadulla norkoilevilta miehiltä tytöttelyä tai peräänhuutelua. Vaikkei huutelu sinänsä kuulostaisi uhkaavalta, vaan on esimerkiksi vaatteiden tai ulkonäön kehumista, on se silti tuomittavaa seksuaalista häirintää ja kohdistuu aikuisilta alaikäisiin aiheuttaen pelkoa ja epämukavuutta. Jopa minua paljon nuoremmat ystäväni ovat kokeneet samaa ja oppineet pelkäämään iltaisin yksin liikkumista ulkona. Huutelu ei myöskään ole ainoa härinnän muoto, myös seuraamisesta kuulee usein. Liian usein kuulen ystäviltäni tilanteista, joissa he ovat kävelleet illalla ulkona ja joku on vain lähtenyt seuraamaan heitä. En myöskään usko, että härintä rajoittuu edes näihin, enkä oikeastaan tiedä miten on käynyt niille, jotka seuraaja on lopulta tavoittanut. Monet tytöt kokevat varmasti myös paljon muuta.

Pienestä pitäen minulle on sanottu, etten saa viettää myöhään aikaa esimerkiksi keskustassa, sillä siellä saattaa liikkua “epäilyttävää porukkaa” iltaisin. Olen tottunut siihen, että koska olen tyttö, minun on lähdettävä ajoissa kotiin etten joudu häirityksi kotimatkani aikana. Minua ollaan opetettu varomaan ja olemaan vastaamatta tuntemattomien huutoihin. Minulle opetettiin tarkkaan, miten pitää toimia kun kohtaan jonkun tuntemattoman, joka tulee ehdottamaan tai sanomaan jotain tai vain kävelemään perässäni. Samalla opin jo pienenä, että minä olen se, jonka vastuulla on, ettei minua ahdistella. Näin ei kuitenkaan ole. Yhteiskunta on jo liian kauan opettanut, että tyttöjen on varottava raiskaajia ja muita rikollisia. Miksi emme voi opettaa pojille, että tyttöjä ei saa raiskata? Eikä myöskään seurata, ahdistella, osoitella tai seksualisoida. Olen kyllästynyt ja vihainen siihen, että meille on arkipäivää se, että joudumme varomaan ahdistelijoita. Alaikäisiä tyttöjä häiritsevät miehet eivät ole mikään normi, jolta on vain opittava suojautumaan ja joihin ei kannata reagoida. He ovat seksuaalisia ahdistelijoita, joita emme voi hyväksyä sen enempää kuin ahdistelijoita esimerkiksi työpaikoilla. #metoo on ehkä muuttanut käyttäytymisen toimistoilla ja baareissa naisia kohtaan, mutta miksi ahdistelua tapahtuu sitten vieläkin jatkuvasti lapsiin kohdennettuna?

Toivoisin kaupungilta tehokkaita toimia tyttöjen turvallisuuden takaamiseksi. Eikä kyse ole siitä, että tytöt olisivat kykenemättömiä puolustamaan itseään. Koska vaikka olisit kuinka vahva tai haavoittuvainen tahansa, et ole velvoitettu kokemaan oloasi epämukavaksi kävellessäi iltaisin ulkona. Vaadin, että kouluissa aletaan painottamaan enemmän, miten väärin seksuaalinen, ja muunkinlainen häirintä on, tapahtui se missä tahansa, kenelle tahansa, kenen tahansa suorittamana tai minkä tahansa päihteen alaisuudessa. Koulujen on luotava seksuaalisesta häirinnästä kuva rikoksena, koska sitä se on.

Lisäksi, kun kadulla huutelua tai muuta ahdistelua tapahtuu, toivon että jokaisella olisi mahdollisuus kannella jollekin, joka voisi edesauttaa ongelman kitkemisessä. Varsinkin nuorilla esimerkiksi kynnys soittaa hätänumeroon on todella korkea ja siksi toivoisin, että olisi joku muu paikka johon ilmoittaa häirinnästä myös ilman, että tietää ahdistelijan henkilöllisyyttä. Tietysti tämänkaltaisissa ratkaisuissa on aina vaara vääristä kanteluista, mutta jotain on tehtävä ongelman kitkemiseksi. Helsingin kaupungin on nyt alettava kehittelemään ratkaisuja, joilla kaupungista tulisi turvallinen tytöille, sillä niin ei vielä ole.

Lopuksi haluaisin mainita, että varmasti myös muut kuin tytöt joutuvat kokemaan turvattomuutta iltaisin ulkona. Ahdistelijatkaan eivät varmastikaan ole poikkeuksetta miehiä, mutta oman käsitykseni mukaan tässä asiassa juuri tyttöjen asema on kaikista huonoin ja ahdistelu koskee yleisimmin heitä. Lisäksi selvitystä siitä, missä osissa kaupunkia ahdistelua koetaan eniten, kannattaa tehdä.

Lumia Pesonen