Käsitelty

Koulun jälkeistä kerhotoimintaa yläastelaisille

Aloite vireillä 28.1.2022

ALOITE

Ilmaista kerhotoimintaa koulun jälkeen erilaisilla teemoilla, esim. kädentaito-, manga-, kirja- ja shakkikerho. Toiminta järjestettäisiin nuorille järkevällä paikalla, kouluilla tai koulujen läheisyydessä johon nuorten olisi helppo tulla. Tavoite on saada mielekästä tekemistä samoista aiheista kiinnostuneitten nuorten kanssa, pääsisi tutustumaan uusiin samoista kiinnostuksen kohteista pitäviin nuoriin.
(Aloite on eteläisen nuorisotyöksikön vuoden 2021 ruutibudjettialoite.)

 

VASTAUS: 

Aloitteen vastauspäivämäärä 2.3.2022

 

Hyvä Aloitteentekijä, kiitos yläastelaisten kerhotoimintaa koskevasta aloitteestasi. Ehdotus on hyvä ja kerhotoimintaa jo toteutetaankin usealla kaupungin nuorisotalolla. Esimerkiksi Ruoholahden ja Lauttasaaren nuorisotaloilla sekä keskustakirjasto Oodin nuorisotilassa on mahdollista osallistua erilaisin teemoin järjestettäviin kerhoihin ja ryhmiin. Vallilan konepajalla on sateenkaaritoimintaan keskittyvä nuorisotila. Teatteritoiminnasta kiinnostuneille nuorille on monipuolista kerhotoimintaa eri puolilla kaupunkia sijaitsevilla Narrin näyttämöillä. 

Kaikessa toiminnassa nuoret pääsevät itse vaikuttamaan toimintojen sisältöihin. Osallistuminen on maksutonta tai sisältää vain pienen materiaalimaksun. Kerhoja ohjaavat ammattitaitoiset nuoriso-ohjaajat. Lisätietoja saa Nuorten Helsinki -sivustolta https://nuorten.hel.fi/ tai suoraan nuorisotalojen ohjaajilta. 

Harrastamisen Suomen malli on opetus- ja kulttuuriministeriön hanke, jonka avulla kaikissa Helsingin kouluissa on mahdollisuus harrastaa koulupäivän jälkeen. Kerhot ovat maksuttomia ja niiden suunnittelussa kuullaan nuorten toiveita. Valikoimassa on monipuolisia liikuntaan, pelaamiseen ja taidepainotteisiin teemoihin liittyviä kerhoja. Kerhot ovat usein koulujen yhteydessä, joten liikkuminen niihin on vaivatonta. 

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on ollut juuri se mitä ehdotat: mahdollisuus tavata samoista asioista innostuneita nuoria, tukea uusien kaverisuhteiden luomista ja vähentää yksinoloa. On todella tärkeää, että helsinkiläiset nuoret tietävät erilaisista harrastusmahdollisuuksista. Pyrimme koko ajan parantamaan tiedotusta asioista nuorille niin, että kiinnostuneet tavoitetaan. 

 

Paavo Arhinmäki 

apulaispormestari