Käsitelty

Kaura- tai soijajuomaa tarjolle kouluruokailuun

Ehdotan, että Palmia kokeilisi soija- tai kaurajuoman, tai vaihtoehtoisesti molempien, tarjoamista kouluruokailun yhteydessä. Ideaa voisi ehkä harkita yläkouluihinkin, mutta se kannattaa kohdentaa ainakin toisen asteen oppilaitosten opiskelijaruokailuun. Tätä voisi tarjota yksittäisinä purkkeina samaan tapaan kuin nykyään tarjotaan esimerkiksi piimää sekä vähälaktoosista ja laktoositonta maitoa.

Ruokavaliotietoisuus on lisääntynyt, ja samalla kun yhä useampi nuori haluaa tietoisesti suosia kasvisruokavaihtoehtoa, moni haluaa myös jättää osittain tai kokonaan ruokavaliostaan pois kaiken eläinperäisen. Merkittävä osa ainakin toisen asteen opiskelijoista tekee jo varsin tietoisia ruokailuvalintoja – voi olla, että yläkouluissa menekki olisi vähäisempää, ja mahdollinen suosio kannattaa selvittää esimerkiksi kyselytutkimuksella. Alakouluihin en kokeilua suoralta kädeltä kannata, koska menekki olisi todennäköisesti hyvin marginaalista ja voi olla, ettei omintakeisen makuisia, pitkälti maitojuomien korvaamiseen tarkoitettuja juomia oteta vastaan niin hyvin.

Järkevä ratkaisu voi myös olla selvittää kokonaan mahdollisten kaura- ja soijajuomien menekki oppilaitoskohtaisesti ja tuoda niitä tarjolle kohdennetusti juuri niihin kouluihin, joissa niille olisi käyttöä. Esimerkiksi taidelukioiden opiskelijoista suuri osa suosii vegaanista ruokaa jo muutenkin.

Olennaista on, että tarjottavat soija- ja kaurajuomat ovat vegaanisia eivätkä sisällä mitään eläinperäistä. Markkinoilla on esimerkiksi joitakin suhteellisen edullisia vaihtoehtoja, joihin ei ole lisätty sokeria ja jotka sisältävät esimerkiksi kalsiumia sekä tärkeitä vitamiineja. Vegaanisista maidonkorvikkeista saa tärkeitä ravintoaineita, joita ei nykyisellään ainoasta vegaanisesta vaihtoehdosta, vedestä saa.

Varteenotettavista vaihtoehdoista, ravintosisällöstä ja hinnasta on ilman muuta syytä järjestää asianmukainen selvitys. Mainitsen kuitenkin konkreettisen esimerkin; Rainbowin Kaurajuomassa on luontaista sokeria saman verran tai aavistuksen vähemmän kuin maidossa, lisättyä sokeria ei ole ja siihen on lisätty kalsiumia sekä A-, D- ja E-vitamiinia. Kustannukset kasvavat todennäköisesti aavistuksen, mutta koska kaura. ja soijajuoman juojia on kuitenkin edelleen suhteellisen pieni määrä, ne tuskin kasvavat liikaa. Kouluruokailun on pyrittävä vastaamaan muuttuvaan yhteiskuntaan ja ruokailutottumuksiin!