Käsittelyssä

Enemmän roskiksia ja katuvalaistusta Koillis-Helsinkiin

Aloite saapunut 22.9.2026

Aloitteeni on, että Koillis-Helsinkiin lisätään roskiksia ja parannetaan katuvalaistusta erityisesti alueilla, joissa roskaisuus tai heikko valaistus aiheuttaa turvattomuuden tunnetta. Nuoret ovat toivoneet muutosta alueiden siisteyteen ja valaistukseen, tämä tulee selväksi esimerkiksi kevään 2026 Nuorten Helsinki-kyselyn vastauksissa. Pimeät kadut, puistot ja kulkureitit voivat tuntua turvattomilta ja vaikuttaa siihen, missä ja milloin ihmiset uskaltavat liikkua. Hyvä valaistus lisää näkyvyyttä ja tekee ympäristössä liikkumisesta miellyttävämpää erityisesti syksyn ja talven pimeinä kuukausina.

Siisti ja hyvin hoidettu ympäristö vaikuttaa myös siihen, millaisena oma asuinalue koetaan. Roskaisuus voi antaa vaikutelman siitä, ettei ympäristöstä pidetä huolta. Riittävä määrä roskiksia helpottaa roskien laittamista niille kuuluvaan paikkaan ja voi vähentää ympäristön roskaantumista. Siistimpi ympäristö lisää viihtyisyyttä ja kannustaa pitämään yhteisistä tiloista huolta.

Turvallinen ja viihtyisä lähiympäristö on tärkeä osa hyvinvointia. Kun ihmiset kokevat olonsa turvalliseksi, he voivat käyttää puistoja, ulkoilureittejä ja muita julkisia tiloja aktiivisemmin. Tämä voi myös lisätä alueen yhteisöllisyyttä ja kannustaa ihmisiä viettämään aikaa kodin ulkopuolella.

Parempi valaistus ja siistimpi ympäristö ovat myös yhdenvertaisuuskysymyksiä. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus liikkua omalla asuinalueellaan riippumatta iästä tai siitä, liikkuuko yksin vai muiden kanssa. Erityisesti nuorille itsenäinen liikkuminen on tärkeää, sillä se mahdollistaa koulussa, harrastuksissa, kavereiden luona ja muissa paikoissa käymisen. Vaikka aloite on lähtenyt nuorten toiveesta, sen hyödyt koskevat koko Koillis-Helsinkiä. Parempi valaistus ja siistimpi ympäristö hyödyttävät esimerkiksi lapsiperheitä, iäkkäitä, työikäisiä, koiranulkoiluttajia ja kaikkia alueella liikkuvia. Tavoitteena on tehdä Koillis-Helsingistä turvallisempi, viihtyisämpi ja paremmin kaikkien asukkaiden tarpeita palveleva alue.

 

Ehdotukset toimenpiteiksi

  • Lisätään roskiksia paikkoihin, joissa roskaantumista esiintyy paljon, kuten puistojen, pysäkkien ja suosittujen kulkureittien läheisyyteen.
  • Selvitetään Koillis-Helsingin pimeimmät ja paljon käytetyt kulkureitit sekä parannetaan niiden valaistusta.
  • Lisätään valaistusta erityisesti paikkoihin, joissa nuoret ja muut asukkaat liikkuvat iltaisin.
  • Korjataan huonosti toimivat tai rikkinäiset valaisimet mahdollisimman nopeasti.
  • Otetaan nuoret ja muut alueen asukkaat mukaan kartoittamaan, missä roskiksille ja paremmalle valaistukselle on suurin tarve.
  • Seurataan toimenpiteiden vaikutuksia alueiden siisteyteen, viihtyisyyteen ja koettuun turvallisuuteen.

 

Kohderyhmä

Aloite koskee kaikkia Koillis-Helsingin asukkaita ja alueella liikkuvia. Erityisesti se hyödyttää nuoria, mutta myös lapsiperheitä, iäkkäitä, työikäisiä ja muita kaupunkilaisia. Tavoitteena on, että jokainen voisi liikkua ja viettää aikaa Koillis-Helsingissä mahdollisimman turvallisesti ja viihtyisästi.