Munkkivuoren nuorisotalon toiminta muuttuu syksyllä 2026 

Munkkivuoren nuorisotaloa ei olla sulkemassa. Nuorisotalon toiminta jatkuu, mutta järjestämistapa ja aukiolot muuttuvat. 

Muutoksen taustalla on kaupungin päätös järjestää alueellinen nuorisotyö jatkossa omana toimintana koko Helsingissä. Tavoitteena on varmistaa nuorille tasalaatuinen, turvallinen ja ammattitaitoinen nuorisotyö eri puolilla kaupunkia. 

Toiminta keväällä ja kesällä 2026 

Munkkivuoren nuorisotalolla jatkuu nykyinen toiminta koko kevään 2026 ajan. Lapset ja nuoret ovat lämpimästi tervetulleita talolle kuten ennenkin. Kesällä 2026 Munkkivuoren nuorisotalo on tauolla. Tänä aikana Munkkiniemen nuorisotyöyksikkö järjestää runsaasti kesätoimintaa myös Munkkivuoren alueen lapsille ja nuorille. 
 
Mitä muutos tarkoittaa eri toiminnoille syksystä 2026 alkaen?
 
1.–2.-luokkalaisten iltapäivätoiminta   
Hakuaika lukuvuoden 2026–2027 iltapäivätoimintaan on 16.3.–13.4.2026.  
Perusopetuslain mukainen iltapäivätoiminta on tarkoitettu 1.–2.-luokkalaisille sekä niille oppilaille, joilla on oppimisen tukea koskeva hallintopäätös. Kaikki hakuajan puitteissa hakeneet lapset saavat paikan. 

Harrastuskerhot  
Tällä hetkellä Munkkivuoren nuorisotalolla toimii useita harrastuskerhoja, joita järjestävät eri seurat ja järjestöt. Nuorisotalon tiloja ja laitteita on jatkossakin mahdollista käyttää sekä satunnaisesti että säännöllisesti. Valmistelemme kevään ja kesän aikana, miten seurat ja järjestöt voivat varata tiloja helposti jatkossakin. 

Nuorisopalvelut  
Syksystä 2026 alkaen Helsingin kaupungin nuorisopalvelut tarjoaa Munkkivuoren alueella nuorille toimintaa edelleen. Alueen nuoret ovat tervetulleita myös lähistöllä oleviin Munkkiniemen ja Pikku-Huopalahden nuorisotiloihin. 
Valmistelemme muutosta huolellisesti ja tiedotamme lisää, kun syksyn 2026 toiminnan suunnitelmat tarkentuvat.
  
Lisätietoa 

Tiina Hörkkö  
Helsingin kaupungin nuorisopalvelukokonaisuuden aluepäällikkö  
tiina.horkko@hel.fi, puh: 050 302 6404 

Tarja Tapper  
Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen vapaa-ajan palveluiden päällikkö  
tarja.tapper@hel.fi, puh. 040 729 1629