Joulun ja uudenvuoden tunnelmaa nuorisotaloilla

Nuoret ovat lämpimästi tervetulleita viettämään aikaa jouluna ja uutena vuonna auki oleville nuorisotaloille ympäri Helsinkiä. Ohjelmassa on kaikkea rentoa ja mukavaa: pipareiden koristelua, kokkailua, leffailtoja, pelejä ja hengailua kavereiden kanssa – niin uusien kuin tuttujenkin! Löydät kunkin nuorisotalon tarkat aukioloajat niiden omista sosiaalisen median kanavista.

Jalkautuva nuorisotyö toimii Helsingissä tehostetusti uudenvuodenaattona. Nuorisotyöntekijät liikkuvat ympäri Helsinkiä lähiöissä, kauppakeskuksissa, asemilla ja Kansalaistorin ympäristössä, missä järjestetään kaupungin virallinen uudenvuoden tapahtuma. He ovat paikalla nuoria varten, juttelemassa ja ohjaamassa tarvittaessa avun piiriin.

Pidä itsestäsi ja kaveristasi huolta. Kerro vanhemmille kenen kanssa vietät aikaa ja missä. Erityisesti ilotulitteiden kanssa tulee olla varovainen, jotta tarpeettomilta rakettiturmilta vältyttäisiin.

Tervetuloa nuorisotalojen joulun ja uudenvuoden ajan tunnelmointiin mukaan.

Joulutunnelmointia:  

Myllypuron nuorisotalo kutsuu kaikki joulupuurolle 23. joulukuuta klo 12–18.
Pukinmäen nuorisotalolla vietetään joulua 23.–27. joulukuuta. Päivällä 3.–6.-luokkalaisille klo 14–17 ja illalla 7.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille klo 17.30–20.45.
Pitäjänmäen nuorisotalo on auki kaikille 23., 27. ja 30. joulukuuta klo 12–18.

Uuden vuoden vaihteen ajanviettoon kutsuu mukaan:

Itäkeskuksen nuorten toimintatalo Kipinä on auki 30. joulukuuta sekä 2.–3. tammikuuta. Päivällä 3.–6.-luokkalaisille klo 14–16 ja illalla 7.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille klo 17–20.45. Uudenvuodenaattona 31. joulukuuta nuorten toimintatalo on auki päivällä 3.–6.-luokkalaisille klo 12–14 ja iltapäivällä 7.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille klo 15–18.

Malmin nuorisotalolta löytyy tekemistä maanantaista perjantaihin 30. joulukuuta ja 3. tammikuuta välillä. Iltapäivällä 3.–6.-luokkalaisille klo 14–17 ja illalla 7.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille klo 17:30–20.45.