Job’d-työ luo ylisukupolvisia kohtaamisia ja hyvinvointia Helsingissä
Job’d on Helsingin kaupungin ja Me-säätiön kehittämä malli, jossa nuorten työn kautta parannetaan alueellista hyvinvointia samalla tarjoten ensimmäisiä työkokemuksia nuorille
Ensimmäisten työkokemusten hankkiminen on nuorille usein haastavaa ja Job’d on tarttunut tähän ongelmaan kevyellä mallilla, joka on helppo sekä työnantajalle että nuorelle työntekijälle. Vuonna 2016 käynnistyneen Job’d-mallin kautta on luotu n. 80 000 työtuntia ja tarjottu työkokemuksia tuhansille nuorille.
Nuoret työskentelevät kesäaikaan paljon erilaisissa yleisötapahtumissa, sekä ympärivuotisesti paljon ikäihmisten parissa. Näiden lisäksi työtehtäviä on mm. yksinhuoltajaperheiden arjen helpottamiseksi sekä lasten oppimisen tukemiseksi. Piipahdimme alkusyksyisenä torstai-päivänä katsomassa minkälaista Job’d-nuorten keikkatyö voi olla.
Mielekäs tekeminen on kulttuurinen oikeus
Riistavuoren palvelukeskuksen eteiseen kantautuu reipasta laulua. Aamupäivällä on ollut pientä sateen uhkaa ja niinpä joka torstaiset pihapelit ja ulkoilu ovat vaihtuneet yhteislauluun. Job’d -nuoret Eleanora, 18 ja Emilia, 18 ovat auttaneet huonokuntoisempia asukkaita yhteistiloihin ja kääntelevät nyt laulamisen ohessa lauluvihkon sivuja. Vastaava ohjaaja Jukka Raitio säestää tottuneesti ja veistelee mukavia laulujen välissä. ”Tämä on tämmöinen vahvan naisen laulu,” Raitio arvioi ja starttaa Sinisiä punasia ruusunkukkia -kappaleen.
Laulutuokion päätyttyä Olle,75 ja Päivikki, 73, jäävät aulaan jutustelemaan nuorten kanssa. Olle on asunut Riistavuoressa jo pidempään, Päivikille elämäntilanne sen sijaan on uusi. Molemmat ovat yhä mieltä liikunnan ja ulkoilman tärkeydestä, mutta peruuntunut pihapäivä ei harmita, sillä myös musiikki piristää. Myös levyraati kuuluu olevan asukkaiden suosiossa.
”Myös lautapelejä voisi olla mukava pelata asukkaiden kanssa,” Eleanora ja Emilia ideoivat. Olle saa heti kiinni ajatuksesta, ja luettelee useammankin lapsuudesta ja nuoruudesta tutun pelin, jota voisi pelata. Pyörätuolissa istuva Olle on aikoinaan keilannut aktiivisesti monta vuosikymmentä, mutta kun terveys ei enää sallinut keilaamista, samalla hävisi myös pitkäaikainen pelikaverien piiri. Enemmän kuin itse lajia, hän kaipaakin nyt kavereita ja keilahallin tunnelmaa. Aika käy pitkäksi ja ainainen istuminenkin tympii.
Päivikkiä puolestaan kiinnostaisi käsillä tekeminen ja taideteolliset asiat. Eläkkeellä oleva sisustussuunnittelija löytääkin nopeasti yhteisen puheenaiheen Emilian kanssa, joka opiskelee pintakäsittelyä Stadin ammattiopistossa. Emilia on liittynyt Job’d nuorten ryhmään vasta muutamia päiviä sitten ja on nyt ensimmäistä kertaa työkeikalla. Vanhusten kanssa toimiminen on kuitenkin tuttua, sillä Emilia kertoo viettävänsä paljon aikaa isovanhempien luona. Sekä Emilia että Eleanora toteavat, että tästä työstä tulee itsellekin hyvä fiilis, kun tietää ilahduttavansa asukkaita.
Sekä Olle että Päivikki ovat sitä mieltä, että Job’d -nuorten käynnit tuovat mukavaa piristystä arkeen. Eri taustoista tulevat ihmiset eivät heitä jännitä tai pelota. Olle on tehnyt pitkän uran myyntimiehenä, eikä omien sanojensa mukaan hämmenny mistään. ”Ihmiset ovat innostavia ja mielenkiintoisia,” Päivikki pohtii. ”Kaikki erilaisia, mutta kuitenkin samanlaisia.”
Job’d nuoret ovat käyneet Riistavuoressa apuna tilaisuuksissa keväästä alkaen. Jukka Raitio ja Job’d-koordinaattori Sami Komppula lupaavat, että tyttöjen lautapeli-idea laitetaan kokeiluun. Raition mukaan kulttuuriseen osallisuuteen kiinnitetään koko ajan enemmän huomiota, ja sen tulisi näkyä tavoitteena esimerkiksi asiakassuunnitelmissa. ”Mielekäs tekeminen kuuluu ihmisen kulttuurisiin oikeuksiin iästä riippumatta,” Raitio toteaa. ”Niin kuin sukupolvien välinen kanssakäyminenkin.”
Parhaat ystävykset
Job’d -nuoret käyvät myös tapaamassa ikäihmisiä heidän kotonaan, pitävät seuraa, auttavat ulkoilussa, kaupassakäynnissä ja pikku askareissa. Joskus tästä saattaa syntyä myös elämän mullistava ystävyys.
Lähes 90-vuotias Marie-Charlotte avaa kerrostaloasunnon oven Myllypurossa ja näyttää aavistuksen pettyneeltä nähdessään rapussa vain toimittajan. Hiba, 17, on ollut vastikään lomamatkalla, eikä kaksikko ole tavannut kolmeen viikkoon. ”Olen kyllä ajatellut Hibaa joka ikinen päivä,” Marie-Charlotte huokaa. Ja sen huomaa halauksesta, kun Hiba vihdoin soittaa ovikelloa. ”Missä sä olet ollut, pelkäsin ettet tule enää ollenkaan,” puuskahtaa Marie-Charlotte leikillisesti ja halaa Hibaa niin että tuntuu. Hibankin silmät loistavat jälleennäkemisen ilosta.
Kaksikko muistelee ensitapaamistaan. ”Jännitti hirveästi,” Hiba kertoo. Marie-Charlotte oli lukenut Job’d -toiminnasta lehdestä ja päättänyt oitis kokeilla, sillä kodinhoitajaa hän ei halunnut, mutta pieni apu esimerkiksi roskien viemisessä oli tarpeen. Alun perin hänen luokseen piti tulla aivan toisen nuoren, mutta kohtalo puuttui peliin ja se tapaaminen meni myttyyn. Onneksi, sillä kun Hiba ja Marie-Charlotte vihdoin tapasivat, heillä synkkasi heti. Synkkasi niin hyvin, että mukana ollut Job’d-koordinaattori Sami passitettiin ulos viemään roskia, kun tulevat parhaat ystävykset alkoivat tutustua. Juttu alkoi luistaa, eikä hiljaista hetkeä ole ollut sen jälkeen.
”Parasta Marie-Charlottessa on se, että hän kunnioittaa minua ja mielipiteitäni, hänelle voi kertoa mitä vain,” Hiba kertoo. Kaksikolla onkin omia juttuja ja he vilkaisevat vähän väliä toisiaan yhteisymmärryksen merkiksi. Seitsemänkymmenen vuoden ikäerosta huolimatta ajatukset menevät usein niin yksiin, että kun toinen sanoo jotain, toinen on jo ehtinyt ajatella samaa asiaa.
Marie-Charlotte on työskennellyt nuorena pankissa, mutta sitten elämä vei mukanaan merikapteenin rouvaksi, ja tutuksi tulivat maailman turut ja eksoottiset maat. Hiballe Marie-Charlotte muistuttaa usein opiskelujen tärkeydestä. ”Hiba on niin älykäs. Hänestä voi tulla ihan mitä tahansa,” Marie-Charlotte kehaisee. Hän kehuu myös Hiban huomaavaisuutta. Usein kaupparessulla Hiba huomaa muitakin avuntarvitsijoita ja kysyy kohteliaasti Marie-Charlottelta saako käydä auttamassa.
Kaksikko puuhailee yhdessä aivan arkisia asioita, käy kaupassa ja hoitaa kukkia. Joskus äidinkieleltään ruotsinkielinen Marie-Charlotte auttaa Hibaa ruotsinläksyissä. Parasta on silti vain jutustella yhdessä. Molemmat odottavatkin selvästi jo malttamattomana haastattelun päättymistä, sillä kolmen viikon kuulumiset ovat vaihtamatta. Hiba kaivaa esiin matkalta tuomiaan tuliaisia, makeisia, saippuaa ja kauniin puseron. ”Ai että, mihis me nyt lähdetään, teatteriin vai tanssimaan?” Marie-Charlotte hihkaisee ja ihailee helmikirjailtua puseroa.
Marie-Charlotte vannottaa vielä toimittajaa leikkisästi, että Hibasta ei saa kirjoittaa liian kauniisti, koska sitten muut haluavat Hiban itselleen. Hiba hymyilee. Ei ole pelkoa, että hän lähtisi mihinkään.
”Bingo!”
Osa Oulunkylän Sotaveteraanitalon asukkaista on vielä mökeillä ja muualla kesän vietossa, mutta torstaibingon vakiporukka istuu jo mattamattomana odottelemassa alakerran kerhohuoneella. Rauha, Berit, Eine, Anna-Maija, Bertta ja Merja sekä porukan nestori, yli satavuotias Veikko tapaavat joka torstai Bingon merkeissä. ”Kiva kun on jotain tekemistä ja nuoret jaksavat käydä bingoa vetämässä, ei tarvitse seinille puhua,” porukka kiittelee hymyssä suin, mutta harmittelee samaan hengenvetoon lopetetun tiistaikerhon kohtaloa.
”Tuttu tyttö,” huudahtaa Rauha, kun Sui,18, viimein saapuu paikalle bingolaitetta ja palkintoja kantaen. Vikkelästi Sui jakaa osallistujille kupongit ja alkaa pyörittää konetta. ”Bertta 11. Iivari 26. Niilo 47. Gabriel 51. Otto 66,” Sui artikuloi kuuluvasti ja bingoajat ruksivat keskittyneen hiljaisuuden vallitessa kuponkejaan. ”Bingo!” huudahtaa Rauha ensimmäisenä, ja Sui ojentaa teepaketin palkinnoksi. Hän on käynyt itse valitsemassa ja hankkimassa palkinnot. Herkut tuntuvat olevan bingoajille mieluisia palkintoja.
Job’d ja Helsingin Seudun Sotaveteraanipiiri ovat järjestäneet bingoa Oulunkylässä ja Kettutien palvelutalossa yli kaksi vuotta. Bingoemännän pestistä on ollut paitsi iloa, myös hyötyä, sillä se on auttanut saamaan muita töitä, kertoo välivuotta viettävä Sui, kun ensimmäinen bingokierros päättyy. ”Usein nuoren on vaikea saada töitä ja kokemusta, mutta bingon kautta sitä kyllä kertyy. Lisäksi on tämä kyllä todella helppoa ja joustavaa työtä opiskelijan elämään. Pystyy ilahduttamaan vanhempia ihmisiä ja saamaan itselleenkin hyvän mielen,” Sui pohtii. Hän on saanut uuden työn koulunkäyntiavustajana. Kauaa ei Sui ehdi toimittajalle rupattelemaan, sillä bingoajat odottavat jo malttamattomina seuraavaa kierrosta.
Job’d-työt ovat 15-vuotta täyttäneille, työuransa alkuvaiheessa oleville nuorille taustaan katsomatta. Vanhukselle Job’d-nuorten työ on maksutonta. Lisätietoa Job’d-mallista osoitteesta Mikä on Job’d – Nuorten Helsinki tai jobd@hel.fi.