Tarvitsetko uuden harrastuksen? Kiinnostaako journalismi tai vaikuttaminen? Tule mukaan Nuorten Ääni -toimitukseen!

Nuorten Ääni -toimituksessa eli NÄT:issä 13–19-vuotiaat pääsevät lähtemään juttuja niin lehtiin, televisioon kuin someenkin. Uudet jäsenet ovat tervetulleita, sillä uusi kausi alkaa 26.8.!

NÄT on harrastus, jossa voi matalalla kynnyksellä päästä tutustumaan journalismiin. Täällä voit kirjoittaa, kuvata, haastatella, editoida ja tehdä vaikka mitä muuta oman kiinnostuksen mukaan. Juttujen tekemisessä apuna on kaksi ammattitoimittajaa, joten mitään ei tarvitse osata etukäteen. Toimituksen tarkoitus on saada nuorten ääni kuulumaan yhteiskunnassa. Tule siis rohkeasti kokeilemaan ja ideoimaan!

Nuoria keskustelemassa aulatilassa
Nuorten Ääni -toimitus

Kaikki saavat osallistua omien aikataulujensa, jaksamisensa ja kiinnostuksen kohteidensa mukaisesti kokouksiin ja juttujen tekoon. Harrastuksen vaativuuden kuvaus kertoo tarkemmin. Voit tulla mukaan tutustumaan toimintaan, keksimään juttuideoita ja nauttimaan hupaisahkosta seurasta. (Lisäksi kokouksissa on tarjolla ilmaista välipalaa!)

NÄT:issä kokoonnumme joka maanantaina Töölön kisahallilla (Paavo Nurmen kuja 1 C, 5. krs, saapumisohjeet tässä). Kokouksissa ideoidaan juttuaiheita, opitaan toimittajan taitoja ja suunnitellaan toimituksen toimintaa.

Syyskausi käynnistyy 26.8.2024 klo 17-19. Voit tulla suoraan kokoukseen tai ilmoittautua etukäteen.
Toimitukseen voi liittyä milloin vain kauden aikana, eli jos missaat ensimmäisen kokouksen, ei haittaa!

Kokoukset löydät kalenterista

Nuoria kuvaamassa tv-haastattelua
Nuorten Ääni -toimitus

Kokousten lisäksi juttuja valmistellaan ryhmissä, jotka sopivat omia tapaamisiaan. Tapaamme myös vaikuttavia vaikutusvaltaisia ​​vieraita kuten poliitikkoja, toimittajia ja muita vaikuttajia. Toimituksen retkillä saat vierailla paikoissa, joihin vain toimittajat pääsevät.

Toimituksen yhteistyökuviot ja toiminnan sisältö muotoutuvat kauden aikana paljolti toimituksen jäsenten toiveiden mukaisesti. Yhteistyökumppaneihimme kuuluu Suomen suurimpia medioita kuten Helsingin Sanomat, Yle ja Maikkari. Pääset sitten vaikuttamaan asioihin, jos intoa löytyy!

Uudet jäsenet tulee innolla mukaan, tervetuloa!

Aino Näppinen ja Ronja Liinamaa, toimituksen jäsenet

Toiminnan ohjaajat:

Ismo Kiesiläinen
ismo.kiesilainen@hel.fi
0400 229068

Mandi Säilä
mandi.saila@hel.fi
040 1857928


Artikkeliin liittyvät nuorisotalot

Avainsanat