Mielenterveysongelmia romantisoidaan salakavalasti sekä mediassa että arkielämässä – Nuorten Ääni -toimitus nosti esiin vähän puhutun ilmiön

Ideoimme toimituksen lehtiryhmän kanssa viime keväänä erilaisia aiheita, joista voisimme kirjoittaa Helsingin Sanomiin. Esiin nousi mielenterveysongelmien romantisoiminen, jota päätimme alkaa tutkia pienemmällä ryhmällä.

Jokainen meistä tunnisti ilmiön ja sen esiintymisen mediassa. Syömishäiriö saatetaan kuvata salaperäisenä sekä kurinalaisena, ja täten jopa tavoiteltavana sairautena. Artikkelin aiheeksi rajautui tarkemmin se, kuinka ilmiö näkyy mediassa ja millä tavalla itse mielenterveysongelmista kärsinyt nuori sen kokee.

Etsimme ihmisiä, joilla saattaisi olla sanottavaa tai omakohtaisia kokemuksia ilmiöstä. Mielenterveysongelmien romantisoinnin ilmiönä tunnistavan tutkijan löytäminen osoittautui haastavaksi, mutta lopulta haastattelimme artikkeliin nuorta, tutkijaa sekä mielenterveyden ongelmia käsittelevän tv-sarjan käsikirjoittajaa. 

Emme löytäneet lähes ollenkaan aiempaa aihetta käsittelevää materiaalia, joten olemme iloisia voidessamme nostaa esille tärkeäksi kokemamme aiheen. Opimme lisäksi paljon haastattelemisesta, yhdessä ideoinnista sekä artikkelin rakentamisesta. Lopputulos on toimiva ja toivottavasti lukijalle ajatuksia herättävä.

Voit lukea Helsingin Sanomien artikkelin tästä

Aino Sipilä, Nuorten Ääni -toimitus

Avainsanat