• music
03.9.2026 - 10.12.2026

Muskari 2-3v Itäkeskus

Muskari 2-3 -vuotiaille Itäkeskuksessa.
Itäkeskus Youth Work Unit, Turunlinnantie 1 A, Helsinki
65 € Hintaan sisältyy ohjattu kerhotoiminta sekä kerholaisen vakuutus.

Description

Muskarit tarjoavat perheen pienimmille mahdollisuuden kivaan harrastukseen ja positiivisiin elämyksiin vanhempien kanssa. Musiikin maailmaan tutustutaan musiikkileikkien, laulujen, lorujen, liikkeen ja soitinten avulla ja tunneilla kehitetään lapsen musiikillista muistia, luovuutta ja itseilmaisua.

Muskaritunneilla vanhempi ja lapsi osallistuvat toimintaan yhdessä  ja vanhempi on tunneilla vastuussa lapsensa turvallisuudesta. Joillekin lapsille ryhmään ja toimintaan totuttelu voi viedä aikaa. Vanhempi osaa kuunnella oman lapsensa viestejä kaikkein parhaiten ja väsyn tai nälän yllättäessä voi muskarihetkestä siirtyä hetkeksi aikaa sivummalle lapsen tarpeen mukaan.

Vaatetus on tunneilla vapaa, mutta kannattaa varautua vaatteilla joissa on mukava olla ja liikkua. Mikäli lapsi kävelee, myös sisätossut olisi hyvä olla mukana.

Kerhon musiikillinen osuus on noin 30-35 min.

Date and time
03.9.2026 - 10.12.2026
Location
Itäkeskus Youth Work Unit
Turunlinnantie 1 A
Itäkeskuksen nuorten toimintatalo Kipinä
Helsinki
Open map Opens in new tab

Related events

  • nuorten lomatekemistä
  • nuorten lomatekemistä
  • Youthpride
Sat 27.6.2026, at 17:30 - 20:30

Nuorten Pride – Youth Pride party

Cultural Centre Caisa, Kaikukatu 4, Helsinki, Helsinki
Free
  • music
  • electronic dance music
  • speeding
05.9.2026 - 06.9.2026

Gabber Finland × Speedcore Italia

Tiivistämö, Sörnäisten rantatie 22 / Kaasutehtaankatu 1, Helsinki
alk. 30€
  • concerts
  • music
  • cultural events
Thu 05.11.2026, at 18:00 - 21:00

KYLE ALESSANDRO (NO) ***SOLD OUT***

Tiivistämö, Sörnäisten rantatie 22 / Kaasutehtaankatu 1, Helsinki
22,7€
  • concerts
  • music
Fri 06.11.2026, at 20:00 - 23:30

Halina Rice

Tiivistämö, Sörnäisten rantatie 22 / Kaasutehtaankatu 1, Helsinki
alk. 23€ (early bird)
  • concerts
  • music
  • cultural events
Sun 29.11.2026, at 18:00 - 18:00

MOON WALKER (USA)

Tiivistämö, Sörnäisten rantatie 22 / Kaasutehtaankatu 1, Helsinki
30€