Ruotsinkielen opetuksen muuttaminen

Ruotsin kielen opetuksesta ja ns. pakkoruotsista on keskusteltu jo pitkään.
Aihe herättää herkästi tunteita ja kaipaa rakentavaa keskustelua.

Ruotsin kielen opetusta on kritisoitu niin politiikassa kun kouluissakin. Monelta tuntuu unohtuneen toisen kotimaisen kielen todellinen merkitys. Historiallinen näkökulma on usein nuorten tiedossa, mutta konkreettinen kielen käyttäminen jää ainakin teini-iässä vähäiseksi, ellei omassa lähipiirissä ole ruotsia puhuvia.

Ruudin aloitekanavalle tulleessa aloitteessa ns. pakkoruotsi ehdotetaan muutettavan kouluissa valinnaiseksi oppiaineeksi. Taustalla lienee näkemys, että toiselle kotimaiselle kielelle ei ole tarvetta saatika motivaatiota sen opiskeluun. Kyseisessä aloitteessa ei huomioida sitä hyötyä, jota ruotsin kielen osaamisesta saa esimerkiksi työnhaun yhteydessä monilla aloilla. Kyse ei ole ainoastaan ruotsinkielisen väestön palvelemisesta, vaan myös pohjoismaisen yhteistyön äärellä työskentelystä ja esimerkiksi jatko-opiskelumahdollisuuksien avaamisesta myös naapurimaamme suuntaan. Nyt puhun nimen omaan konkreettisista hyödyistä kieltä opiskeleville nuorille.
Pakkoruotsin poistamisen sijaan tulisi keskittyä uudistamaan kielen opetusta suuntaan, jossa sitä opettelevalle nuorelle konkretisoituisi kielen käyttö mahdollisuudet tulevassa työmaailmassa. Mielestäni tavan, jolla ruotsin kieltä opetetaan olisi aika muuttaa.

Tällä hetkellä suomenkielisissä kouluissa nuoret opiskelevat ruotsin kieltä useimmiten yhteensä kuusi vuotta peruskoulun ja toisen asteen aikana. Opetuksessa keskitytään pääasiassa sanaston ja kieliopin harjoittamiseen suoraan kirjasta, joka harvemmin on kovin motivoivaa. Ruotsin kielen opiskelu ajoittuu lisäksi useimmiten teini-ikään, jolloin kielen omaksumisen herkkyyskausi on jo ohitettu. Motivointi onkin (ruotsin) kielen oppimisen suurimpia haasteita. Opetus kaipaa selkeämpää linkkiä työelämän asettamiin vaatimuksiin ja konkreettisia tilanteita kielen oppimisen alustaksi. Annan tästä esimerkin.

Suomessa on käytössä myös toisenlainen polku ruotsin kielen oppimiseen.
Tätä väylää kutsutaan kielikylvyksi. Kielikylvyssä valtion toisen virallisen kielen opiskelu alkaa päiväkodista ja jatkuu asteittain vähenevänä aina yläasteelle saakka, jossa vielä vähintään puolet opetuksesta järjestetään kielikylpykielellä ja loput ns. äidinkielellä. Kielikylpy opetus tähtää äidinkielen ja toisen kotimaisen kielen yhtä vahvaan osaamiseen. Kielikylpy opetukselle tyypillistä on kielen oppiminen tekemisen ja puhumisen kautta esimerkin avulla. Tätä opetusmallia voitaisiin soveltaa ruotsin kielen opetuksessa myös peruskoulun puolella, muuttamalla opetustapaa käytännönläheisemmäksi kirjasta lukemisen sijaan. Tämä sopisi loistavasti uuden opetussuunnitelman mukaiseen ainerajat ylittävään opetukseen, yhdistämällä esimerkiksi 7-luokan kotitaloustunti ruotsin tunnin kanssa yhteisopettajuuden avulla.

Kielten opettajat usein sanovat, että kieltä oppii vain puhumalla ja sitä käyttämällä. Tätä kielikylpypedagogiikassa käytettävää filosofiaa toivoisin, että sovellettaisiin myös peruskoulujen ruotsin kielen opetukseen. Kieleen kohdistuvan oppivelvollisuuden poistamisen sijaan oppilaille tulisi motivoinnin nimissä avata kieleen liittyviä mahdollisuuksia ja kultuuria sekä tarjota enemmän tilaisuuksia kielen käyttämiseksi konkreettisissa tilanteissa.

Vivian Ljungqvist
Helsingin nuorisoneuvoston puheenjohtaja