Käsitelty

Roskikset

Aloite saapunut 8.8.2024

 

Helsinkiin tarvittaisiin etenkin tiettyihin paikkoihin enemmän roskiksia, koska välillä joutuu menemään pidempiäkin matkoja, että löytää roskiksen. Roskiksien lisääminen lisäisi katujen siisteyttä.

 

Vastaus

 

26.11.2024

Kaupunkiympäristölautakunta antoi roska-astioiden lisäämistä koskevaan nuorten aloitteeseen seuraavan vastauksen:

Hei ja kiitos aloitteen tekemisestä! Kaupungin pitäminen siistinä ja puhtaana on tärkeä asia, ja me kaupunkiympäristön toimialalla pyrimme siihen parhaamme mukaan.

Kuten kerroit aloitteessasi, paikoittain olisi hyvä saada lisää roskiksia, sillä joskus joutuu kulkemaan pitkänkin matkan ennen kuin roskis tulee vastaan. Helsingissä sijaitsee tuhansia roskiksia, ja pääasiassa ne sijaitsevat paikoissa, joissa ihmisiä liikkuu eniten. Näitä ovat reittien risteyskohdat ja oleskelualueet.

Suurin osa roskiksista sijaitsee puistoissa, koska ihmiset oleskelevat niissä eniten. Olisi toki hyvä, että myös kadulla kulkiessa roskan voisi heittää helposti roskikseen, mutta katujen varsilla roskiksia on harvemmin lumen aurauksen ja muun kunnossapidon vuoksi. Lisäksi keskustan alueella yksityiset kiinteistöt vastaavat katualueiden kunnossapidosta, ja harvat kiinteistöt haluavat ylläpitää kaikkien käyttöön tarkoitettuja roskiksia.

Helsinkiin lisätään koko ajan lisää roskiksia. Kun kaupunki suunnittelee uutta katu- tai puistoaluetta, suunnittelun yhteydessä katsotaan myös se, onko roskiksia alueella tarpeeksi ja ovatko ne hyvillä paikoilla, sopivan välimatkan päässä toisistaan. Kadun tai puiston kunnostamisen tai rakentamisen yhteydessä roskiksia siirretään ja lisätään sitten suunnitelmien mukaisille paikoille. Myös roskisten tyhjennys tulee miettiä ja siitä tulevat vaatimukset ottaa huomioon roskiksen sijoituspaikkaa suunniteltaessa. Erityisesti syväkeräyssäiliöt tarvitsevat tilaa ympärilleen, ja niille tarvitsee päästä isokokoisella huoltokalustolla. Katu- ja puistosuunnitteluun voi ottaa osaa suunnittelun luonnosvaiheessa. Suunnitelmiin voi tutustua Helsingin kaupungin verkkosivuilla, joissa niistä myös tiedotetaan. Viikoittain sähköpostiin lähetettävä Suunnitelmavahti-uutiskirje on myös hyvä keino seurata mitä Helsingin kaupungissa tapahtuu.

Toinen tapa saada lisää roskiksia tai vaikuttaa roskisten sijaintiin on palautteen kautta. Lähettämällä verkossa palautetta Helsingin kaupungille voi lähettämäänsä palautteeseen saada henkilökohtaisen vastauksen, jossa kerrotaan esimerkiksi tarkemmin siitä, onko ehdotettu paikka mahdollinen uudelle roskikselle.

 

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja Ville Lehmuskoski

 

Lisätiedot

Johanna Himberg, projektinjohtaja, puhelin: 09 310 21806, johanna.himberg(a)hel.fi