Nuorten aloite, löhöilypenkkejä rantareitille ja puistoihin
Aloite vireillä 27.7.2021
Katajanokalla Vyökadun vieressä olevassa puistossa on penkkejä, joissa voi makoilla. Näissä penkeissä on keksitty jotain, mutta kehitys on valitettavasti jäänyt puolitiehen. Löhöilypenkit ovat mitä mainioin idea: niillä voi viettää vaikka koko päivän ihaillen maisemia, katsellen ohikulkevia ihmisiä, nauttien elämästä.
Penkkien ongelmaksi muodostuu kuitenkin niiden kapeus. Vyökadun vieressä olevassa puistossa olevat penkit ovat niin kapeita, ettei niille mahdu mukavasti kahta ihmistä. Eli, et voi löhöillä päivääsi pois kenenkään toisen kanssa.
Näitä penkkejä voitaisiin kehittää edelleen niin, että niiden leveyttä suurennetaan. Näitä levennettyjä penkkejä voidaan sitten ripotella puistoihin sekä kantakaupungin rantareitin varrelle sopiviin maisemakohtiin.
Helsingissä 27.7.2021
Miro Maaranen
nuorisoneuvoston sihteeri
Vastaus
11.10.2021
Nuorten aloite löhöilypenkeistä rantareiteille ja puistoihin
Hyvä Miro, kiitos aloitteestasi! Kysyin kaupunkitila- ja maisemasuunnittelusta, miltä aloitteesi heistä kuulosti: He pitivät sitä oikein hyvänä ja helposti toteutettavana – alkuun esimerkiksi niin, että kaksi penkkiä asennetaan vierekkäin, kiinni toisiinsa. Toiveita kaupungin kalustevalikoiman laajentamiseksi ja monipuolistamiseksi on tullut muitakin, ja tavoitteena on, että yleisillä alueilla tarjotaan monipuolisesti istuskelu- ja oleskelumahdollisuuksia. Itse pidän Kauppatorin uusista puisista ”saarista”. Tuomiokirkon portaat ovat myös upeat!
Alla on linkki kaupunkitilaohjeeseemme, jossa on paljon mielenkiintoisia ja tuttuja asioita. Uusia kalustekortteja laaditaan kun käyttöön otetaan hyviä kokemuksia synnyttäneitä, alussa kokeiluista lähteneitä kalusteita. Ehkä kahden löhöiltävästä penkistä saadaan kalustekortti.
Päätöksenteossa on tällä hetkellä samaan aihepiiriin liittyvä valtuustoaloite (Kylk 5.10.2021, josta menee vielä kaupunginhallituksen kautta valtuustoon). Valtuutettu Katju Aro esittää, että kaupunki kartoittaa kaupunkikonsernin omassa hallinnassa olevat julkiset ulko- ja sisätilat, joissa kaupunkikalusteilla on ns. vihamielisen arkkitehtuurin piirteitä ja sen jälkeen vaihtaa paikkoihin uudet, inklusiivisemmat ja ihmisystävällisemmät kalusteet.
Lisätiedot
Anna Villeneuve, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36045 anna.villeneuve(a)hel.fi
Tomas Palmgren, projektinjohtaja, puhelin: 310 38586 tomas.palmgren(a)hel.fi
Anni Sinnemäki
apulaispormestari