Käsitelty

Hengailupaikkoja nuorille

Aloite vireillä 28.1.2022

 

ALOITE:

Hengailupaikkoja nuorille, joissa voisi viettää aikaansa kavereitten kanssa, ilman mitään ostovelvoitteita. Paikassa pitäisi pystyä syömään omia eväitä. Tarvitaan kalustettu tila ja kevyttä tekemistä, esim. pingispöytä ja lautapelejä. Tilassa ei saisi olla rajoitteita toiminnan suhteen. (Aloite on eteläisen nuorisotyöyksikön 2021 ruutibudjettialoite.)

Hertta Viksten

 

VASTAUS:

Aloitteen vastauspäivämäärä 2.3.2022

 

Hyvä Hertta, kiitos aloitteestasi. Hengailupaikkojen tarve on tärkeä asia ja nousee usein esiin nuorten toiveissa. Erilaisten nuorisotilojen ylläpitäminen on ihan keskeinen osa kaupungin nuorisopalvelujen toimintaa. Keskustakirjasto Oodiin avattiin viime kesänä uusi nuorisotila, joka on tarkoitettu juuri kavereiden tapaamiseen, lautapelien pelaamiseen ja hengailuun. Oodin nuorisotilan avaaminen viivästyi vähän suunnitellusta, koska kaikki nuorisotilat olivat koronapandemian takia keväällä suljettuina, mutta elokuusta asti tila on ollut käytössä. Pingistä Oodin nuorisotilassa ei mahdu pelaamaan, mutta monenlaista tekemistä ja tapahtumia järjestetään nuorten toiveiden mukaan. Esimerkiksi Oodin opetuskeittiö on nuorten käytössä hävikkiruokakokkailua varten joka viikko. Tilan kalustaminen on vielä kesken, mutta käytössä on jääkaappi, mikro, kahvinkeitin ja vedenkeitin, joten omien eväiden syöminen onnistuu hyvin.

Nuorisotila on avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 15−21 ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14−20. Toinen keskustan alueella sijaitseva nuorten oma tila on Aseman Lapset ry:n ylläpitämä Walkers-kahvila. Se on tarkoitettu 13−17-vuotiaille nuorille. Siellä voi myös vapaasti viettää aikaa ja tavata kavereita. Kahvila sijaitsee osoitteessa Urho Kekkosen katu 4−6 ja on avoinna maanantaista perjantaihin klo 15−20. Kaupungin nuorisopalvelujen tehtävänä on huolehtia siitä, että nuorilla on tiloja ja toimintaa eri puolilla Helsinkiä ja mahdollisuus vaikuttaa heille tärkeisiin asioihin.

On todella tärkeää, että helsinkiläiset nuoret tietävät erilaisista hengailupaikoista. Pyrimme koko ajan parantamaan tiedotusta asioista nuorille niin, että kiinnostuneet tavoitetaan. Oodin nuorisotilan lisäksi viime vuonna avattiin nuorten oma harrastushalli Mal- minkartanoon. Tänä vuonna Pakilaan saadaan nuorille uudet tilat koulun yhteyteen. Oodiin avattu nuorisotila mahdollistaa nuorille maksuttoman ja vapaamuotoisen oleskelun keskustan alueella. Myös muiden alueiden nuorten tarpeet tulee huomioida, ja koska kaupungin määrärahat ovat rajalliset, nuorisotilojen lisääminen keskustaan ei ole lähivuosina kovin todennäköistä.

 

Paavo Arhinmäki

apulaispormestari